Kuulumiset 2007

 

Kuulumiset 2009

Rokin kuulumisia vuonna 2008

 

27.12.

 

Ollaan pidetty joulutaukoa nörtteilystä, joten sivujen päivityskin on ollut jonkin aikaa jäissä. Jospa nyt taas jaksaisi uudella innolla... Loma on sujunut mukavasti. Roki on päässyt metsään joka päivä tarpomaan lumessa, jota onneksi tuli jonkin verran jouluksi. Indiä ollaan käyty katsomassa tällä välin useammankin kerran ja äsken Roki pääsi yhteislenkille Heri-rotikan kanssa. Saa nähdä, miten Roki taas suhtautuu töiden alkuun ja tylsän elämän palaamiseen... :/ No mutta sitä ei kannata vielä miettiä, onhan tässä vapaata jälkellä ihan mukavasti.

 

Tokoilukin on ollut aika lailla tauolla. Ainoastaan kaukokäskyjä ollaan vähän viilattu. Ja se tietysti on uutta, että naksu on vihdoin viimein kaivettu naftaliinista ja otettu käyttöön. Just noissa kaukokäskyissä olen kokenut silla palkkaamisen hyväksi, kun niissä täytyy olla niin tarkkana. Naksulla pystyy paremmin merkkaamaan just sen oikean liikkeen oikeaan aikaan. En minä kokonaan naksuilemaan ala, mutta just tuollaiseen pilkunviilaamiseen siitä voisi olla apua.

 

Eipä tällä erää kummempaa. Kuvasivulle lisäsin Rokin ja Indin kuvia eiliseltä.

 

14.12.

 

Synttärikemuista ollaan jo toivuttu. Rokilla on ollut vähän heikosti säpinää viime päivinä. Työt on taas haitannu tätä oikeaa elämää. Mutta kolmen päivän päästä alkaa joululoma, joten sitten voi taas aktivoitua.

 

Eipä oikeastaan ole mitään ihmeempää kirjoitettavaa. Vähän ollaan lenkkeilty ja sisällä harjoiteltu uusia kaukokäskyjä ja "hissimaahanmenoa". Jauhemaksapihvien avulla Roki meni ekan kerran oikein ilman käsiavustusta. :) Kyllä se tästä. Ulkona ollaan vähän seuraamista harjoiteltu ja yhtenä päivänä tehtiin pitkästä aikaa hyppynoutoa. Hyppynouto menee ihan nätisti, seuraamisessahan oikaisuprojekti on vielä kesken.

 

Voisinpa oikeastaan laittaa tähän vielä tuon Rokin virallisen kaksivuotisposeerauksen, kun se kuitenkin kohta lähtee pois tuolta etusivulta. Jos vertaa tätä kuvaa parin kuuukautta sitten otettuun tiedot-sivun kuvaan, huomaa hyvin, kuinka Roki päätti tiputtaa turkkinsa. Nyt se kuljeskelee aivan nakuna. Ei kai sitä pohjavillaa ja kunnon turkkia talvella tarvi...

 

 

9.12.

 

 

 

 

 

7.12.

 

Joulukuu tuli ja sen myötä Rokin synttärit lähenevät. Ylihuomenna meidän nuorimies täyttääkin kokonaiset kaksi vuotta. Eiköhän sitten nakkikakkua taas väsätä.

 

Nyt Rokilla on ollut taas touhua ja tohinaa. Perjantain Markus oli vapaalla ja olivat kuulemma käyneet monen tunnin samoilulla metsissä. Lauantaina sitten lähdettiin Alajärvellä käymään ja siellä oli ohjelmissa kunnon metsälenkkiä ja muuta puuhaa. Tänäänkin on ulkoiltu paljon ja iltapäivällä käytiin tapaamassa Mäkelän perhettä ja Indiä. Sinne tuli myös uusi tuttavuus Hanna ja Nitta (Steinroller Nicitha). Hoffikolmikko juoksi ja mäikkäsi tuttuun tyyliin. Roki oli ihan mielissään uudesta kaverista ja Indi tuntui vähän unohtuvan, kun seurassa oli oikea "nainen". No eiköhän Indikin muutu kiinostavaksi tässä piakkoin... ;)

 

Jonkin verran ollaan nyt uutta maahamenoa uudella käskyllä harjoiteltu. Huomaa kyllä, että toistoja tarvii tosi valtavan määrän, ennekuin uusi käsky ja hissinä maahanmeno tulee varmaksi. Mutta hiljaa hyvä tulee.

 

Huomenna on sitten taas maanantai ja arkinen aherrus tuntuu vievän kaiken ajan. Joululomaa odotellaan!

 

 

30.11.

 

Hiturin kurssi takana. Paljon muistiinpanoja tuli tehtyä erilaisista liikkeiden tekniikoista. Niitä en ala tänne kirjaamaan, vaan laitan omaan "työkalupakkiini" Mujusen kirjan väliin. Siellä on monistenippuja ja vinkkejä ja pohdintaa hyvinkin erilaisilta kouluttajilta. Ajateltavaa tuli paljonkin. Jotkut asiat ovat sellaisia, että en niitä Rokin kanssa kokeile. Eivät ole ns. minun juttu. Osa vinkeistä on sellaisia, että uskon minulle olevan niistä paljonkin hyötyä. Ajatukset ovat vielä vähän jäsentymättömiä, mutta pakko nyt jotain kirjasta, koska ma-ti olen TAAS työreissulla, tällä kertaa Järvenpäässä. :/

 

Eilinen oli herättelevä päivä, mutta myös aika raskas. Ajateltavaa tuli paljon ja iltapäivällä tuntui, että aivot eivät vain enää jaksa vastaanottaa tietoa. :) Meille päivän anti oli se, että Rokin seuraamisen ongelmiin pitää tosissaan puuttua. Se ei saa olla vinossa enää voittajaluokassa. Eli tehdään lyhyitä pätkiä eikä palkata vinoista asennoista!! Aloitetaan tavallaan alusta ja vahvistetaan sitä oikeaan ja suoraa paikkaa. Myös sivulla olossa. Pitää nyt ihan tosissaan kiinnittää tuohon huomiota. Samoilla keinoilla saadaan myös paikallaan siirtymiset ja sivuaskeleet ym. ylempien luokkien hifistelyt parempaan kuntoon.

 

Tänään sitten halusin apua kaukokäskyihin, koska en noita oikeita liikeratoja kunnolla tiedä. Roki tekeekin maahanmenon vähän väärin, jolloin se koko liikesarjan aikana liikkuu vähän eteenpäin. Eli seisomisesta maahanmeno pitää saada "saranoille". Otan varmaan kaukoihin kokonaan uudet käskyt. Hyvä juttu, että sain tähän apuja näin aikaisessa vaiheessa. Tänään saatiin myös hyviä harjoituksia ruutuun.

 

Sellaisia isompia muita huomioita viikonlopun aikana oli oikeanlaisen leikin merkitys. Tuohon leikkiin pitää oikeasti kiinnittää huomiota. Ja ylipäätään koiran palkkaaminen tuntuu olevan kauhean vaikea asia. Ja kun just sillä sitä motivaatiota luodaan. Ja toinen isompi väläys viikonlopulta oli se, että ihan oikeasti se jo pentuna ostettu naksu pitää kaivaa kirjahyllyn kätköistä ja ottaa apuvälineeksi koulutuksessa. Se kun on ollut meillä tarkoituksena jo kohta pari vuotta... Noloa... Luulen, että just noissa kaukokäskyjen pikun viilauksessa siitä voisi olla apua. Naksun periaate ja välineellinen ehdollistuminen on teoriassa  tuttu juttu työn kautta, mutta jotenkin en ole saanut vietyä teoriaa käytäntöön. Pitänee kokeilla.

 

Paljon on petrattavaa, mutta jatketaan harjoituksia.

 

26.11.

 

Tänään hallilla. Edellisestä kerrasta taitaakin olla jo nelisen viikkoa...  Olen tullut siihen tulokseen, että heitämme avoimelle luokalle haikeat (?) jäähyväiset. Riittää se neljä kertaa kokeileminen, vaikka titteli jääkin sitten saamatta. Nousuykkönen meillä kuitenkin on, joten jatketaan voittajaan. Aikataulusta ei ole hajuakaan, mutta josko vaikka ensi kesänä kokeilisi mitata taidot... Saas nähdä.

 

Tehtiin siis paljon uusia juttuja hallilla, joita ollaan treenailtu vain kotosalla tätä ennen. Ihan tyytyväinen olen illan treeneihin. Yllättävän paljon sitä saa aikaan näemmä lyhkäisillä treeneillä keskellä olohuoneen lattiaa. Ja välillä pihan parkkipaikalla.

 

Huomenna lähden aamulla anivarhain ajamaan Ouluun ja siellä vierähtää pari päivää. Eli huomiset Lohtajan treenit jäävät (taas) väliin. Mutta viikonloppuna saadaan tehoannos tottelevaisuusoppia, sillä mennään Marja-Leena Hiturin tottelevaisuuskurssille lauantaina ja sunnuntaina. Siitä tarmaan tulee sitten jotain raporttia tänne aikanaan.

 

23.11.

 

Viikonloppu vierähti ja Roki on saanut taas virikkeitä. :) Treenailut ovat jääneet vähemmälle, mutta viikolla ei ole ehtinyt ja näin viikonloppuna mennään mieluummin metsään. Ensi viikolla menen kolmena päivänä työjuttujen takia Ouluun, joten treenailemaan ei ehditä varmaan silloinkaan kovin paljon. Ei ole kivaa tämä näin tiukka työelämä. :( Vähän olen kotona treenaillut. Kokeiltiin muuten voittajaluokan luoksetuloa tässä joku päivä ja ihan hienosti Roki tipahti käskystä maahankin. Metallinoutokapula olisi seuraava hankinta.

 

Talvikelit ovat tulleet ja Roki on mielissään vähäisestäkin lumesta. Toivotaan, että sitä tulisi paljon lisää...

 

Mitään eityistä ei siis olla puuhailtu. Tänään illalla meillä kävi Rokin tuleva treenikamu rottweiler Leevi (Emma-Kaarinan Leevi-Lepakko). Taistelutahtoa ainakin tällä söpöllä riiviöllä riittää... :) Tuossa alla muutama kuva söpöläisestä. Kunnollinen tarkka yhteiskuva saatiin vasta, kun Leevi väsähti. Mäikkäys oli siis melkoista... 

 

 

 

 

14.11.

 

Tänään otin töitä kotiin ja pääsin aikaisin lähtemään. Ehdittiinkin sitten Rokin kanssa valoisaan aikaan kunnon metsälenkille. Pitkästä aikaa. Oli oikein mukava ilma, pakkasta muutamia asteita ja maa kerrankin jäässä rapakelien sijaan. Otin pikkukamerankin mukaan, sillä kuvia on tullut otettua viime aikoina tosi vähän. Johtuu näistä surkeista ilmoista ja pimeistä illoista... No eipä pikkukameralla ihmeitä tehdä, mutta muutama ihan kiva räpsy tarttui matkaan. Etusivulla yksi esimerkiksi.

 

Nyt illalla sitten sataakin taas vettä ja on synkkää ja märkää ja kuraista. Hermot menee tähän loskasyksyyn!!

 

Mutta treenailuinto on kova. Tänään otettiin ulkona vähän hyppynoutoa. Meni ihan mukavasti. Ekalla kerralla Roki meinasti taas kiertää, mutta komento takaisin ja uusi yritys. Tämän jälkeen taas homma sujui. Eiköhän Roki kohta ala muistamaan, mikä tässä on homman nimi.

 

Sisällä sitten tunnaria taas. Nyt otin mukaan kaksi hajutonta kapulaa oman kapulan lisäksi. Vaihtelin kapuloiden paikkoja, ja joka kerta Roki toi oman. Välillä haisteli aika tarkkaan, mutta poimi kuitenkin oman. Hurjat kehut ja makkaraa palkaksi. :) Palautusvauhti on todella hidas, mutta vauhtiin puututaan sitten myöhemmin. Nyt on tärkeintä saada liikkeen idea Rokille selväksi ja lisätä vieraita kapuloita mukaan.

 

Eiköhän me ensi viikolla voida mennä jo treeneihinkin mukaan. :)

 

12.11.

 

Kävin tänään töistä tullessa pikaisesti katsomassa Kannuksen tokokoetta. Tuli harmitus, ettei päästy mukaan. Miten sitä jaksaa helmikuulle asti avoa suunnitella? No ei mitenkään. Päätinkin, että unohdan nyt sen avoimen ja otetaan ne voittajaluokan liikkeet tosissaan työn alle. Sitten, jos siltä tuntuu, voidaan talvella kokeilla kisata vielä avossa. Kotona tuli sitten treeni-into päälle, kun ei olla hallillekaan pitkään aikaan päästy.

 

Tehtiin tänään tärkeitä askelia muutamissa liikkeissä. Tunnarissa otin ekaa kertaa vieraan kapulan mukaan. Ensimäisellä kerralla Roki meni heti vieraan kapulan luo, mutta haisteli sitä, ja tuntui aattelevan, että tässä on jokin vikana. Sitten se vaihtoi toisen kapulan luo ja toi sen oman. :) Tein kolme kertaa kapuloiden paikkoja vaihdellen, ja kaikilla kerroilla toi oman. Ja noilla jäkimmäisillä kerroilla riitti nopea nuuhkaisu. Apuina toki käytin vielä vähän nakintuoksua ja lisäksi heitin oman kapulan toisen viereen, joten liikekin auttoi erottelussa. Mutta yksi iso askel otettu.

 

Kaukokäskyissä otettiin toden teolla seisominen mukaan. Rokin takana patukka ja aivan Rokin edestä annoin käskyt. Ekalla käskyllä tekee kaikki vaihdokset ja näin läheltä nopeasti. Tarttis nyt vaan jonkin kokeneen apua siihen, että miten noin etu-ja takajalat saa oikein tässä liikkeessä liikkua. Seisominen-maahan-seisominen Roki tekee kyllä "hissinä", mutta istu-seiso-istu pitäis saada joku viisas silmä katsomaan. Ehkä päästäis ensi viikolla treeneihin. Tuota ei tohdi kovin paljon treenata ennen sitä, etten tee virheitä.

 

Ja sitten iltalenkin jälkeen tuli vielä uusi treeni-into ja päätin kokeilla hyppynoutoa, kun nyt en sitä avointa varten enää "säästele". Vein Rokin esteen taakse ja kapulan suuhun. Kävelin esteen eteen ja tuo-käskyllä Roki tuli esteen yli ja toi kapulan nätisti eteen. Tätä tehtiin pari kertaa. Sitten vain Roki perusasentoon ihan normaalisti esteen edessä, kapulan heitto ja hyppy-tuo -käsky. Ekalla kerralla meinasi kiertää esteen, mutta kutsuin takaisin. Toisella kerralla menikin ihan nätisti, mutta jotenkin epävarma Roki oli. Seuraavalla kerralla meinasikin taas kiertää, ja taas takaisin. Ja sitten Rokilla syttyi lamppu! Tein kolme kertaa hyppynoudon ja Roki haki varmasti ja nopeasti. Luovutuskin oli nätti, mutta sivulle tulo perinteisesti vino... Mutta mitäs pienistä, uusi liike lähti hyvin käyntiin... :)

 

10.11.

 

Viikonloppu meni. Liian lyhyt se (taas) oli ja liian sateinen, mutta muuten mukavaa. Viikonloppuja saisi olla useammin...

 

Perjantaina Indi tuli meille hoitoon. Kävin ronttien kanssa iltapäivällä yksinäni hihnalenkillä. Hyvin se sujui ja onneksi yhtään kissaa ei juossut tien yli... ;) Indin käveli niin nätisti hihnassa, että mikäs siinä oli hihnalenkkeillessä. Sitten oli luvassa ulkona vapaata mäikkäystä ja sitä riittikin. Sisällä hommaa piti rauhoitella vain mattopainiksi ja sitäkin riitti. Välilä hurtat tosin jopa rauhoittuivat ihan nukkumaankin omiin nurkkiinsa. Ja sitten illalla käytiin koko sakki kylän pinnassa hihnalenkillä. Oikeastaan voisi todeta, että kyllä meiltä sellainen tyttöhoffin mentävä rako vielä löytyisi... Tuossa vielä pari kuvaa söpöläisistä. Ulkona en huomannut valoisaan aikaan kuvia näpsiä ja illalla sitten olikin jo niin aikaisin pimeää. Joten noihin on nyt tällä kertaa tyytyminen.

 

 

 

Lauantaina ei puuhattu mitään ihmeellistä. Sunnuntaina ajeltiin Rokin kanssa Alajärvelle isänpäivän kunniaksi. Siellähän Rokille virikkeitä riittää. Tällä kertaa Roki ei möykännyt sisällä ollenkaan millekään olemattomalle mielikuvitusmurtovarkaalle. Kummallista. Normaalisti jo pelkkä oven kolahdus saa aikaa julmettua hoffimölinää. Pois lähtiessäni tätä ihmeteltiinkin pihassa isukin kanssa, ja siinä samassa Roki keksi pihan ohitse kävelevän lenkkeilijän ja säntäsi sille mölisemään. Että se siitä vahtivietin laantumisesta... ;)

 

Ja sunnuntaina Roki täytti 1 vuotta ja 11 kuukautta. Eli kuukauden kuluttua äijällä tulee kaksi vuotta mittariin. Niin se aika rientää.

 

6.11.

 

Sivujen päivitys on ollut onnetonta... Mutta aika ei riitä kaikkeen. Lyhyet illat on yritetty viettää Rokin kanssa touhuten, joten nörtteily on jäänyt vähemmälle... Seliseli. Mutta jotain kuulumisia nyt näin lyhykäisesti.

 

Treenitaukoa on vietetty pitkään ihan pakosta. Roki nimittäin hommasi itselleen lemmikiksi muutaman koiratäin, joten olen pitänyt sitä karanteenissa kotona. Nyt tuo tilanne näyttää jo hyvältä, eikä ylimääräisiä elättejä ole enää Frontlinen laiton jälkeen löytynyt. Mutta jouduin silti perumaan tokokisan, joka olisi ollut ensi viikolla. Höh. Seuraava tilaisuus tulee vasta helmikuussa, mutta kokeillaan silloin sitten. Voittajaluokkaa pitää kyllä alkaa isomminkin treenaamaan ja käydä sitten avoa kokeilemassa noissa kisoissa kuitenkin. Harmi, kun syksyn kisat eivät menneet suunnitelmien mukaan, vaan tuo avoin luokka jäi vielä kummittelemaan. Mutta eipä meillä mihinkään kiire ole. Tehdään hommia, koska se meistä molemmista on mukavaa.

 

Treenitauko on varmasti tehnyt vain hyvää. Tänään kokeilin vähän pitkästä aikaa tunnarin alkeita ja Roki tosi hienosti muisti oma-käskyllä käydä poimimassa tunnarikapulan. Ja lisäksi Rokistä löytyi tänään peruutusvaihde! :)

 

Että semmoista. Ihan normaalia arkea ollaan eletty. Vähän turhan paljon ollaan jouduttu vain hihnalenkkeihin nyt turvautumaan, koska töiden jälkeen on jo niin pimeää. Mutta viikonloppuna sitten taas ulkoillaan. Ehkä sitten tulee taas enemmän kuulumisiakin...

 

23.10.

 

Loma etenee mukavasti, tosin liian kovaa vauhtia... Alajärvellä oltiin Rokin kanssa pari päivää ja eilen palattiin takaisin Kannukseen. Metsälenkkejä ollaan tehty, sillä ensi viikolla onkin sitten jo liian pimeä töitten jälkeen niihin touhuihin. Treenivapaa elämä tuntuu jatkuvan edelleen, vaikka kisoihin ollaankin ilmoittauduttu. Tarttis tehä jotain... ;)

 

Tänään sitten vähän treenailtiin hallilla. Taas viikon tauon jälkeen. Mutta eipä se tauko hirveästi noissa avo-liikkeissä näytä vaikuttavan. Tehtiin Rokin kanssa pikaisesti kaikki avon liikkeet ja ihan hyvin meni. Seuraamisessa alkaa oikenemaan jo aika hyvin! :) Nouto oli nopea molempiin suuntiin. Kaukokäskyissä nousi ekalla käskyllä istumaan ja heitin heti lelun palkaksi. Toisella kerralla tehtiin sitten liike kisamaisesti ja hyvin meni. Pitää ensi kerralla tehdä enempi kisamaisesti koko paketti. Paikallamakuu unohtui taas tänään meiltä kokonaan, joten se pitää saada ensi viikolla taas mukaan kuvioihin.

 

Kotona puolestaan ollaan harjoiteltu tunnaria ja ruutua. En varmaan ennen kisoja kokeile niitä hallissa ollenkaan, vaan keskitytään nyt noihin avo-juttuihin.

 

Tuossa vielä pari kuvaa Alajärven reissulta metsälenkiltä. Ja jälleen on todistettu, että on se Roki vaan niiiiin söpö!! ;)

 

 

 

 

19.10.

 

Kiirettä on piisannut työrintamalla niin tiiviisti, että kuulumisten päivitykset laahaavat koko ajan jäljessä. No, ensi viikolla on syysloma, joten jospa saataisiin jotain eloa näillekin sivuille... Uusia kuvia ainakin voisi napsia.

 

Tässä välillä on tapahtunut kaikkea mukavaa. Indi perheineen kävi kyläilemässä ja ryminää riitti ulkona. Sisällä mäikkäys jatkui vähän rauhallisempana mattopainina, mutta välillä koirat piti kyllä pistää jäähylle toisistaan. Indin lisäksi Roki on päässyt rymyämään rottistypy Herin kanssa. Tästä jytyämisestä löytyy kuviakin kuvasivulta. Ja torstaina taas treenailtiin ihan mukavasti hallilla.

 

Nyt kotosalla ollaan treenailtu usein pieniä muutaman minuutin pätkiä voittajaluokan liikkeitä. Pisimmällä on kenties tunnari, jossa tällä hetkellä Roki osaa "oma"-käskystä poimia tunnarikapulan lattialta ja tuoda sen luovutusasentoon. Vielä ei olla lisäilty vieraita kapuloita hommaan mukaan, vaan varmistetaan vielä tuota uutta käskyä. Ruutua on myös harjoiteltu. Käytössä on ollut namialusta, joka ympärille on sitten alettu ruutua kasaamaan. Roki juoksee innolla ruutuun syömään nameja, mutta mikäs ihme se nyt olisikaan. ;) Lisäksi ollaan harjoiteltu seuraamisen peruuttamista. Se on ihan äärettömän vaikeaa! Olen nyt palkanut ihan pienistäkin jalan siirtämisistä taaksepäin, mutta lamppu tämän liikkeen suhteen ei ole vielä Rokilla syttynyt. Sitä odotellessa...

 

Avoimen luokan liikkeet ovat olleetkin sitten vähän heitteillä... Ei niitä vain jaksa enää harjoitella, kun Roki osaa ne normaalissa treenitilanteessa ihan hyvin. Nyt pitäisi vain saada jotain kisamaisia piirteitä treeneihin, jotta sitten tällä kertaa kisoissa onnistuttaisiin. Ollaan muuten nyt menossa kisaamaan marraskuun puolessa välissä. Sitä ennen taitaa olla möllitoko tarjolla, joten sinne ainakin sitten.

 

 Ensi viikolla ohjelmassa on ainakin kovasti ulkoilua. Toivottavasti säät suosivat. Maanantaina suunnataan auton nokka kohti Alajärveä, joten Rokista kuoriutuu taas hullu vahtikoira. :P Saas nähdä, mitä muuta lomalla keksitään.

 

10.10.

 

Höh!!

 

Olen tässä kesän ja oikeastaan jo keväästä harmitellut Seinäjoki KV:n tuomaria, enkä siksi ilmoittanut Rokia tuonne näytille. Seinäjoki on kiva näyttely: siellä käytiin vuonna 2006 katsomassa hoffeja (uroskehissä oli rähinoitä ja oltiin tosi onnellisia siitä, että meille ei ole tulossa urosta... :P)  ja Roki teki esiintymisen junnukehään viime syksynä. Kun ollaan Alajärvellä yötä, näyttelyyn on sieltä vain vajaan tunnin matka. Ja tilaa Seinäjoella on mukavasti ja hoffikehä kivasti hallin nurkassa. Siksi vähän on harmittanutkin, että sinne ei tänä vuonna viitsinyt tuomarin takia Rokia ilmoittaa hakemaan sitä T:tä. Nyt sitten kävin näyttelyn sivuilla katsomassa, joko aikataulut olisivat tulleet. Eivät olleet, mutta tuomarimuutos kylläkin... Hoffeille tuo tuomarinmuutos oli tullut vielä ilmoittautumisajan puittessakin! Harmittaa!! Jos olisin tuon ajoissa huomannut, Roki olisi päässyt kehään esittelemään söpöyttään... ;) Äh.

 

No, ehkä lähden turistiksi kannustamaan Indiä.

 

Pahus. "Pitäis olla huolellisempi." voisi Leena sanoa... ;)

 

9.10.

 

Viikko on taas vierähtänyt. Roki on viikon ajan saanut elää ihan pellossa. Ei olla treenailtu mitää erityistä. Tai no esineruutua taidettiin metsässä tässä joinakin päivinä harjoitella, se kun on Rokin mielestä niin kivaa. Nyt ensimmäistä kertaa Roki toi löytämänsä esineet ilman erillistä käskyä tuohon suoraan eteen luovutusasentoon. :) Kiva noita maastojuttuja on treenailla, vaikka ei Rokin fysiikka taida pk-puolen tottisesteitä kestääkään. Mutta omaksi ja koiran iloksi.

 

Tänään sitten taas treenailtiin hallilla. Ja kyllähän edelleen jatkuva treenitauko myös joissain liikkeissä näkyy. Tehtiin ensin ryhmässä paikallamakuu. Se oli ok. Ja sitten hiottiin niitä ongelmakohtia. Meillähän se on kaukokäskyt nimenomaan kisatilanteessa. Yritettiin sitten harjoitella niitä. Ensin tehtiin seuraaminen. Palkaksi vain kehu. Sitten luoksetulo, jossa treenien vähyys näkyy: Roki ei pysähtynyt terävästi, vaan valui eteenpäin vielä käsimerkin jälkeen. Pitäisi harjoitella... Ja jälleen palkaksi vain kehu. Ja sitten ne kaukokäskyt. Nyt tällä "kisamaisuudella" saatin heti ongelma näkyviin, eli ensimäiseen istumiseen Roki tarvi kolme käskyä. Muutkin vaihdokset olivat hitaampia kuin normaalisti. Mutta nyt siis tiedän, mitä pitää harjoitella. Tuo pitää ottaa ohjelmaan joka kerta, nimenomaan tuollaisen pitemmän palkattoman putken jälkeen, aivan kuten kisoissa.

 

Sitten tehtiin vähän jättöjä ja semmoista. Tuota luoksetuloa piti kokeilla vielä useamman kerran, kun se jäi vaivaamaan. Kyllä se pitää ottaa myös taas työn alle. Ai niin, tehtiin noutoa vieraalla kapulalla. Roki teki tosi hienosti, eikä värkännyt kapulan kanssa mitään. Nouto puolestaan on sellainen liike, jossa treenitauko vaan saa Rokin parantamaan suoritustaan.

 

Oli taas ihan mukava ilta. Pitää nyt aktivoitua tuon tokoilun suhteen, jos sinne marraskuun kisaan aikoisi ilmoittautua. Ja kai se on pakko kokeilla. Kova hinku olisi treenailla uusia voittajaluokan liikkeitä, mutta ei viitsisi vielä Rokin päätä sekoittaa, kun tuo TK2 kuitenkin haluttaisiin. Ruutua kyllä voisi ottaa ohjelmaan. Pitääpä etsiä sopiva kosketusalusta... Tavoitteena voisi olla vaikkapa viikonloppuna saada tuo ruutuilu käyntiin. :)

 

2.10.

 

Hallikausi avattu. :) On tuo Dogness-halli kyllä hyvä paikka! Aika luksusta, että meillä täällä Kannuksessa on tuollainen mahdollisuus. Ja on tuo treenaaminenkin vaan mukavaa! Tauko teki hyvää... :)

 

Veijo piti meillä aluksi vähän yhteistä treeniä. Otettiin paikallamakuuu. Roki jäi nätisti paikalleen pää maassa. Olin puolitain piilossa pylvään takana. Puolivälissä aikaa Roki nosti päänsä ja haisteli vieruskaveria kohti. Ärähdin heti ja Roki painoi päänsä takaisin. Hyvä juttu, että pääsin tuohon haahuiluun nyt puuttumaan. Tämän jälkeen harjoiteltiin toisten koirien läheisyyden sietämistä. Sitten koirakko kerrallaan seuraamista: Tiukkoja käännöksiä käännösten perään, pysähtyksiä ja temmon vaihteluita. Roki teki aika hienosti. Poikitus ja painaminen on korjaantumassa. :) Ja just tollaisia vaihtelevia ja nopeita muutoksia tarjoavia seuraamispätkiä meidän pitäisikin tehdä.

 

Sitten treenailtiin omiamme. Otin kaukokäskyjä keskellä kenttää muiden treenatessa ympärillä. Ei mitään ongelmaa! Ja sitten kisassa taas tuo sössitään... Pitää katsoa peiliin... Tuosta liikkeestä on varmaan kisoissa muodostunut minulle jo melkoinen mörkö, joten jännitän sitä ja ääni on erilainen ja sitten Rokikin hämmentyy. Mutta harjoitellaan... Ehkä tuosta noidankehästä vielä selvitään.

 

Muuten en ottanut mitään kovin erikoista. Vähän avo-liikkeitä, mutta en edes kaikkea. Oltiin ekaa kertaa hallissa ja ajattelin päästää Rokin helpolla. Mutta jännä juttu, kuinka hyvin se tuolla hallissa taas syttyi toimintaan. :)

 

Saankin harjoitella nyt talven aikana myös toisten koirakoiden ohjaamista. Se varmaan opettaa paljon myös itselle.

 

Mutta sellaista. Oli kiva ilta. Ja saatiin hyvin ensi lauantain mätsärikin suunniteltua.

 

29.9.

 

Nämä meidän kuulumiset ovat menneet viime aikoina melkoiseksi treenimerkintöjen kirjaamiseksi. Nyt ei ole sitä vaaraa, sillä ollaan vietetty ihan leppoisaa kotielämää, ei treenailua! Viikonlopun meidän piti olla kotosalla Kannuksessa, sillä oltaisiin saatu olla kahdestaan Rokin kanssa koko viikonloppu. Päätin kuitenkin lauantaina lähteä Alajärvelle, etten vahingossakaan ala märehtimään työstressejä viikonloppuna yksin ollessani. Ihan fiksu veto, oli tosi mukavaa.

 

Alajärvellä oli tosi hieno ruska. Lauantaina päätin lähteä ottamaan Rokista kunnon ruskakuvia. Suunnattiin metsän keskellä olevalle peltoaukealle, mutta siellä suunnitelmiin tuli muutos: Roki löysi jonkin tavattoman mielenkiintoisen jäljen. Se seurasi sitä kävelyvauhtia todella intensiivisesti, välillä nokka teki ihan siksakkia jälkien mukaan. Päätin sitten lähteä juoneen mukaan ja annoin Rokin tehdä hommia nenä maassa. Ajattelin, että eipä täällä ainakaan karhuja ole koskaan nähty... ;) Roki johdatti meidät puidulle viljapellolle ja teki siellä vähän mutkia. Sitten se lähti kiertämään yhtä metsikköä ja lopulta suuntasi metsään. Siellä edettettiin jonkin matkaa, kunnes tultiin vanhalle hylätylle kydolle, jossa kasvoi pajukkoa ja pitkää heinää. Ja sieltähän sitten metsäkauris lähti aivan jalkojen juuresta. Se oli niin sievä!! Roki oli siis jäljestänyt sitä vajaan kilometrin verran, mutta sitten tuo reppana ei edes huomannut kauriin lähtöä, sillä heinä oli niin pitkää. Ja kauris liikkui todellan äänettömästi. Onneksi ei huomannut.... Kyllä Roki jonkin hajun sitten bambista taisi sada, sillä se säntäsi hetken kuluttua kauriin perään. Se oli kuitenkin jo kaukana, eikä Roki lähtenyt enää jatkamaan "jahtia". Jälkiä näytti olevan maastossa niin paljon, että kaurista ei enää pystynyt seuraamaan.

 

Mutta oli kyllä kiva sattuma. Minulla oli kyllä kamera kaulalla iskuvalmiina, mutta enhän minä kuvia ehtinyt ottamaan. Seurasin vain, kuinka bambi eteni läheisellä nevalla loikkien kuin gasellit Avarassa luonnossa. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt metsäkaurista, joten siksi tämä hehkutus. :)

 

Kierrettiin sitten siellä kaurisnevalla vähän pitempäänkin, sillä hirvikärpäsiäkään ei juuri tullut vastaan. Aika paljon kuvia tuli napsittua, vaikka ne varsinaiset ruskakuvat jäivätkin ottamatta.

 

Sunnuntaina lähdettiin käymään Pyhävuorella. Sieltä saatiin vähän niitä ruskakuviakin. Ja oli mukava reissu sekin.

 

Tänään taas käytiin metsälenkillä. Aivan kuin Rokille olisi tullut lisää lihasta noiden lähes jokapäiväisten metsälenkkien myötä. Paljon mahdollista.

 

Torstaina sitten alkaa Pahojen hallitreenikausi. Treenailen Rokin kanssa varmaan aika kevyesti, otetaan niitä uusia juttuja sitten myöhemmin mukaan. Jos marraskuussa kävisi taas kisassa kokeilemassa... Katsotaan. Nyt on kuitenkin mukava viettää tällaista leppoisaa lenkkeilyelämää. :)

 

26.9.

 

Viime päivitysten jälkeen ollaan kerran käyty Lohtajalla tekemässä pienet treenit. Ja keksin, kuinka Roki oikenee seuraamisessa!!! :) :) Kirjoitan siitä joskus paremmalla ajalla lisää.

 

Muuten onkin (taas) mennyt viikko työkiireiden parissa ja Rokin kanssa ei olla mitään erikoista puuhattu. Mukavia ja rentouttavia metsälenkkejä lähinnä. Nyt kun ei enää ole sääskiä, on mukava mennä metsään. Eikä tuossa meidän lenkkimetsässä ole edes hirvikärpäsiä, joten siellä on mukavaa käveleskellä.

 

Eilen Roki sitten oli aika huonossa kunnossa. Se oksenteli rajusti koko päivän, eikä vielä illallakaan mikään pysynyt sisällä. Voi meidän pientä koiraparkaa. Se oli niin surkeasti kerällä pikkueteisen lattialla. Kun se päästettiin ulos, se meni sinnekin vain makaamaan. :/ Tänään Roki on kuitenkin voinut jo paljon paremmin ja pikku hiljaa sille voisi kokeilla antaa sapuskaakin. Pitääkin nyt lähteä käyttämään sitä ulkona pienellä köpöttelylenkillä. Tarkoitus olisi ollut viedä huomenna Roki mätsäriin, mutta se jää nyt siltä varalta, että tuo vatsapöpö on jotain tarttuvaa.

 

Katsotaan, mitä keksitään viikonloppuna.

 

21.9.

 

Noniin, kakkostulos. Ero viime sunnuntain ja tämän päivän välillä oli valtava!!!  Rokia ei tänään kiinnostanut homma ollenkaan. Kyllähän se teki liikkeet ok, kunhan sen sai houkuteltua ja komennettua sivulle perusasentoon. Normaali vauhti ja tekemisen ilo oli kuitenkin poissa. Kauko-ohjauksessa sitten iskettiin naula ykköstuloksen arkkuun, sillä käskettyäni Rokin sivulta maahan, se otti sen perinteisen mökötys-mielenosoitusasennon, eli laittoi leuan maahan ja käänsi päätään minusta pois. Just noin se kotonakin tekee, kun joku juttu ei sitä miellytä. :) Ja tiesin heti, että eihän se siitä nouse sitten millään. Nolla tuli. Mutta tässä vielä liikkeet pisteineen:

Paikallamakuu 8,5: Pysyi ajan, tosin oli ollut loppupuolella vähän levoton. Ei noussut heti sivulle perusasentoon.

Seuraaminen 9: Innottomampaa kuin normaalisti, mutta toisaalta siksi pomputti vähemmän. ;)

Liikkestä maahanmeno 8,5: Nopea maahanmeno, mutta taas ongelmia sivulle nousussa. Just tätä "ei kiinnosta" -häröilyä.

Luoksetulo 8,5: Pysähtyi ihan ok. Vinot asennot luoksetulossa.

Liikkestä seisominen 10. No tämä meni aika nätisti.

Nouto 7: Hyvällä vauhdilla kapulalle, sitten siellä ihme kapulan pyörittämistä kaksin tassuin. Lopulta kapula suuhun ja aika nopea luovutus. Ja vinot asennot.

Kauko-ohjauksen nolla olikin jo tuolla ylempänä selostettu.

Hyppy 7: Edes hyppy ei kiinnostanut, tarvittiin kaksoiskäsky hyppyyn. Ja sitten taas vino sivulle tulo. Nuo vinot sivulle tulot on kanssa sitä samaa innottomuutta. Eli kun Rokia ei kiinnosta, se siirtää pyllyään vain vähän sinne päin...

Kokonaisvaikutus 9,5: Ehkä Rokin häröily tuntui pahemmalta, mitä se oli. Katsoin videolta nuo suoritukset ja eivät ne ehkä ihan niin kauheilta näyttäneet, mitä kehässä tuntui. Mutta se työ, jonka sai tehdä aina liikkeiden välillä, oli kyllä aika iso. No, tänään ei ollut meidän päivämme.

 

Nyt pidetäänkin sitten kisataukoa. Alan pikku hiljaa suunnittelemaan voittajaluokan liikkeitä. Onkin varmasti kiva alkaa opettelemaan jotain ihan uutta. Esimerkiksi ruutu voisi olla aika mukava juttu. Katsotaa nyt sitten, lähdetäänkö vielä tässä loppusyksyllä tai talvella hakemaan noita avoimen puuttuvia ykkösiä. Olisihan kisakokemus meille kyllä todella arvokasta.

 

Mutta nyt metsälenkille! :)

 

18.9.

 

Ollaan taas kisojen jälkeen vietetty treenivapaata aikaa. Eli ollaan harrastettu lähinnä lenkkeilyä pelloilla, metsissä ja välillä kaupungillakin. Jos nyt niin voi Kannuksessa sanoa... ;)

 

Tänään sitten käytiin Lohtajalla testaamassa tokotaidot. Aluksi ajelin ihan normaalisti treenikentälle ja tein siellä ylhäisessä yksinäisyydessä kaikki avoimen luokan liikkeet läpi. Roki teki ne ihan hyvin. Kyllä se hommat osaa. Ja kaukokäskytkin olivat nopeat ja hyvät. Niinkuin aina treeneissä. Sitten ajelin Lohtajan keskustaan kentälle, jossa sunnuntain kisat pidetään. Siellä olikin sitten jonkin verran porukkaa. Olin vähän liikkurina muille treenaajille ja sitten otettiin Rokille ja Tarmolle paikallamakuu. Aluksi ajattelin jäädä näkyville, kun kerran taas oltiin vieraalla kentällä, mutta menin kuitenkin piiloon. Roki oli maannut sen pari minuuttia kuono maassa, joten hyvältä vaikuttaa. Sitten tuolla kentällä tein kaukokäskyt, jotka menivät taas hyvin. Miksi ei ikinä kisassa!! Ja sitten pyysin Käpsyä hypistelemään noutokapulaa, jotta saadaan siihen taas sitä vierasta hajua. Ja niinhän Roki taas noudossa alkoi vähän kapulaa haistelemaan ja pääsin sille äyskäisemään. Lopetti sitten heti nuuskuttamisen ja toi kapulan nätisti.

 

Mutta siis ihan hyvältä näyttää. Katsotaan sitten taas sunnuntaina, miten menee. Ykköstä lähdetään hakemaan.

 

14.9.

 

No nyt se tuli! Ykkönen siis! :)

 

Lähdettiin aamulla Kalajoelle tokokisoihin. Olin nyt asennoitunut siihen, että lähdetään vain tekemään omaa hommaa, eikä mietitä pisteitä kuin vasta suorituksen lopussa. Ei ehkä jännittänytkään sitten niin kovin paljon. Tai no aina nyt tietysti jonkin verran... ;)

 

Paikallamakuussa ei ollut nyt mitään ongelmaa. Roki makasi tuttuun tyyliinsä leuka maassa sen kolme minuuttia. Pisteet 10.

Seuraaminen meni taas vähän pomputtaen ja tiiviisti, mutta saatiin siitä 10!! Näyttävää seuraamista kuulemma oli tänään, mutta voittajaluokkaan pitäisi vähän sitä tasoittaa.

Maahanmeno on  ollut aina niin varma, mutta tänään Roki tarvitsi maahanmenoon toisen käskyn. Sitten kyllä tippui ketoon ihan mukavalla nopeudella. Pisteet siis 8.

Luoksetulo 10! Annoin nyt selkeämmän käsimerkin mitä viimeksi ja pysähtyihän Roki kovasta vauhdista huolimatta. :) Jes! Lopunkin tuli laukalla. :)

Liikkestä seisominen 10. Perussuoritus.

Noutaminen. Roki lähti kapulalle hurjalla vauhdilla, nuuhkaisi sitä ihan hitusen ennenkuin poimi suuhunsa, ja sitten loppuhomma hienosti. Pisteet 10!

Kauko-ohjaus. Jostais syystä tässä liikkeessä Rokiin vaikuttaa minun jännittämiseni. Onko sitten äänensävy käskyissä niin eri... ? Luulenpa, että on...  Käskyjä sai antaa useamman, mutta suoritti sentään liikkeenvaihdot. Pisteitä tästä  7.

Estehypystä 9. Joku katkos Rokille tuli esteen takana, ja sitä piti kehoittaa hyppäämään takaisin toistamiseen. Muuten hyvin.

Kokonaisvaikutelmasta tuomari sanoi, että koira tekee rodunomaisesti liikkeet hyvin iloisesti, vaikkakin välillä on vähän kovakorvainen. ;) Mutta iloisuudesta ja hyvästä meiningistä kokonaisvaikutelmaksi 10.

 

Eli yhteispisteitä 185 ja ensimmäinen avoimen luokan ykköstulos. :) Jes!

 

Tuossa vielä muutama näyte kisasta. Kuvat ovat surkealaatuisia, koska ne ovat still-kuvia videosta. Mutta menköön nyt tällä kertaa, kun oikeitakaan kuvia ei ole... Ja videota ei jaksa alkaa lataamaan nettiin.

 

 

 

 

12.9.

 

Lahjattomat treenaa, vai miten se oli... ;) Eli kisat olisi sunnuntaina taas edessä, mutta treenattu ei olla juuri lainkaan edellisen koitoksen jälkeen. Työpäivät ovat kahtena päivänä venyneet iltamyöhään saakka ja tämän lisäksi olen viikon aikana potenut myös tämän syksyn ensimmäistä (ja toivottavasti myös viimeistä) flunssaa. Kerran joskus alkuviikolla tein aamulla ennen töihin lähtöä tokoliikkeet Rokin kanssa parkkipaikalla, mutta muuten ei olla sitten tokoiltu ollenkaan. Huomenna kai voisi jotain viilailla. Vaikka kyllähän Roki liikkeet osaa, meillä molemmilla vain nuo kisahermot saisivat olla paremmat...

 

Lenkeillä ollaan tehty esineruutuharjoituksia muutamia kertoja. Roki tykkää hommasta ihan hulluna. Eilen kuljettiin taas saman metsäpalstan ohi, jossa pari kertaa aikaisemmin on esineitä piiloteltu, ja Roki jäi siihen odottamaan ja vikisemään, että eikö taas voitaisi etsiä. Ja pitihän sitä sitten. :) Olen tallonut metsään jonkinmoisen alueen ja piilotellut sinne sitten hanskat ja lippiksen ja mitä muuta nyt milloinkin on sinne pystynyt laittamaan. Hienosti Roki löytää esineet ja tuo ne aikamoista haipakkaa takaisin. Ajattelin huomenna tehdä sitä jälkeäkin, kun kerran nokan käyttäminen on Rokille sitä kaikkein mieluisinta hommaa.

 

Lisää kuulumisia sitten varmaan sunnuntaina. Toivottavasti iloisia. :)

 

7.9.

 

Kakkostulos... :/

 

Paikallamakuu meni nollaksi.

 

Ihan paikallamakuun ajan loppupuolella Roki lähti paikaltaan ja köpsytteli kohti piiloa. Oli sentään aivan korvat luimussa ja häntä alhaalla, kun tulin kytkemään sen. IKINÄ ei ole treeneissä tai kisoissa lähtenyt paikalta. No, hommahan oli sitten siinä. Vähän jo mietitytti, että heitänkö pyyhkeen kehään, sillä olin heti ekana paikallamakuun jälkeen suorittamassa yksilöliikkeet ja fiilis ei ollut paras mahdollinen. Lähdettiin sitten kuitenkin kehään. Ja Roki teki ihan kelpo työtä.

Seuraaminen 8. Olin itse tosi tytyyväinen. Roki ei kovin paljon poikittanut eikä painanut, mutta tiivistähän tuo oli ja etuosa pompotti. Ei tuomari pahana pitänyt, leikkisäksi ja hyvin tiiviiksi mainitsi. Mutta tokoseuramiseksi tuo on liian tiivistä. En kuitenkaan halua sitä muuttaa.

Liikkestä maahanmeno 10. Maahanmeno on Rokilla todella nopea. :)

Luoksetulo 5. Ei pysähtynyt, enkä ehtinut antaa toista käskyä, vauhtia oli niin paljon.

Liikkestä seisominen 10. Annoin käskyn väärässä rytmissä suhteessa omaan kävelyyn, mutta eipä se Rokia haitannut. Pysähtyi nätisti. :)

Nouto 8. Pyöräytti taas kapulaa nokallaan ja edestä sivulle tuli vähän vinoon. Mutta muuten ihan ok. Nyt keksittiin muuten tuon kapulan pyörittämisen syy. Roki pyöräyttää kapulaa aina niissä tilanteissa, joissa joku muu kuin minä tai Markus on koskenut kapulaan. Nyt huomasi selvästi, että se oli jo tarttumassa kapulaan, mutta nuuhkaisi sen sitten vielä läpi. Siksi tuo pyöräytys. Pitää treenata tuota...

Kauko-ohjaus 9: Ekaan istumiseen ei ihan noussut yhdellä käskyllä, joten siihen kaksoiskäsky. Muuten hyvin.

Estehyppy 10. Sellainen nätti Rokin perushyppy. :)

Kokonaisvaikutus 8. Kehässä liikkeiden välillä vähän haahuilua, mutta kuitenkin Roki teki ihan mukavasti hommia.

 

Että semmoinen reissu. Yhteispisteitä siis 142. Harmistus oli aika kova, koska homma meni pieleen Rokin varmimmassa liikkeessä. Nuo muut kun menivät ihan hienosti; luoksetuloa nyt lukuunottamatta. Niitä pikkuvirheitä ei tällä kertaa tullut. Roki oli viime kisaan verrattuna matalammassa vireessä, mikä oikeastaan on meille parempi. Viimeksi oli kova työ saada varsin täpinässä oleva Roki "pysymään hanskassa", kun taas näin matalammalla liekillä virtaa riittää kuitenkin ihan hyvin noihin tokoliikkeisiin.

 

Pariin kisaan on vielä ilmoittautumiset sisässä. Eiköhän me vielä ne käydä kokeilemassa ja mietitään sitten jatkoa uudemman kerran.

 

5.9.

 

Tänään tein Rokin kanssa "viimeistelyharjoituksen" ennen sunnuntain kisaa. Menin suunnitelmien mukaan KanKon kentälle, koska siellä niitä ihania hajuja riittää. Tavoitteena oli saada puututtua jollain tapaa tuohon haisteluongelmaan. 

 

Tein liikkeitä kisajärjestyksessä. Palkkana oli nami maasta sivulle nousun yhteydessä, mutta muuten tehtiin aina useampi liike putkeen ilman palkkaa ja sitten välillä isompi patukkarevittely yllätyksenä. Roki teki hienosti hommia ja liikkeet menivät hyvin. (Paitsi että se poikittaa seuraamisessa, mutta siihen puututaan tarkemmin vasta kisaputken jälkeen.) Ei tietoakaan haistelusta. Kunnes sitten tuli nouto. Heitin kapulan ja Roki lähti sitä innokkaasti noutamaan. Se laski nokkansa poimiakseen kapulan suuhunsa ja siinä samalla se huomasi jonkin viekoittelevan tuoksun ja jätti kapulan sikseen. Nuuskis nuuskis ja häntä heilahteli. Toisella tiukemmalla käskyllä Roki olisi varmasti palannut kapulan luo, mutta ajattelin ottaa kovemmat otteet käyttöön. Kävelin rauhallisesti maata nuuskuttavan Rokin luokse ja pölläytin sitä karvoista. Sitten otin kapulan ja iloisesti kutsuin Rokin sivulle ja otettiin nouto uudelleen. Oli hyvä palautus eikä tietokaan nuuskuttelusta. Iso leikkipalkka onnistuneen liikkeen jälkeen.  Loppuliikkeet menivät hienosti ja Roki teki ehkä elämänsä nopeimmat  ja puhtaimmat kaukokäskyt. :)

 

 Huomenna lähdetään Alajärvelle ja sunnuntaina mitataan sitten meidän osaaminen virallisissa olosuhteissa...

 

4.9.

 

Syyskuun puolelle päästiin ja työkiireet jatkuvat samaan malliin. Rokin kansa ei olla treenailtu kisojen jälkeen. juuri lainkaan. Tämä ei kiireestä johdu, vaan on ollut tietoinen päätös. Pari päivää sitten tosin kokeilin kaivaa noutokapulan naftaliinista ja niinhän siinä oli käynyt, että Rokin into noutoon oli tauon jälkeen palannut. Hieno juttu! Tänään sitten illalla ajattelin kokeilla vetäistä kaikki avo-liikket läpi. Ja hienosti Roki osaa hommat. Sillä on nyt vain joku hormonivaihe, ja se on ihan kauhea narttujen perään... Tänään käytiin lenkillä Seri-hauvan kanssa, ja Roki oli koko ajan sitä ahdistelemassa ja korvat katosivat saman tien. Piti välillä oikein kovistella äijää... :/ Viime kisathan menivät pieleen tuon haistelun takia... Toivottavasti tämä on vain ohimenevä vaihe ja Roki malttaa jättää naiset mielestään... ;) Huomenna ajattelin käydä treenailemassa Kankon kentällä, jossa taatusti on monia ihania tuoksuja (kuten viime kisassakin). Jotenkin pitäisi vaan saada homma onnistumaan hajuista huolimatta.

 

On nää urokset vaan niin ihania... ;)

 

30.8.

 

 

Nyt on ollut kivoja ulkoilukelejä. Roki onkin päässyt kunnon metsälenkeille lähes päivittäin. Ja jos ei metsään, niin sitten edes läheiselle peltoaukealle ja peltoteille juoksemaan. Eilen jaksoin kantaa kameraakin vähän mukana, ja napsin Rokista niitä perinteisiä syksyisiä viljapeltokuvia. Etusivulle pitikin laittaa yksi näytille.

 

Treenailemassa käytiin torstaina Lohtajalla. Päätin etukäteen, että teen vain pienen treenin, liikkeet yhteen tai kahteen kertaan, riippuen miten menee. Ja hyvin Roki teki hommansa. Palkkasin aina noissa viime kisan ongelmakohdissa, eli esimerkiksi istumisesta esteen taakse ja aina sivulle noususta. Roki osaa hommat kyllä hyvin, kunhan vain saataisiin vielä molempien keskittyminen onnistumaan kisoissa. Viikon päästä sitten nähdään, onnistuuko...

 

Mutta siis enemmän ollaan nyt keskitytty ulkoiluun ja muuhun tekemiseen. Ja vähän tuli sellainen kutina, että kun nuo läheiset pellot tuosta puidaan, voitaisiin sitä jälkeäkin ottaa taas ohjelmaan... :)  Ehkä tuo kesän jälki-burn out tuli siitäkin, että meillä oli kevään aikana tosi paljon treenejä. Enimmillään taidettiin käydä kolme kertaa viikossa ohjatuissa treeneissä ja sitten vielä omat harjoittelut päälle. Se oli ilman muuta liikaa. Minulle siis. Roki kun on ensisijaisesti kaveri arjessa ja lenkeillä. Koiraharrastukset ovat meillä vain ylimääräistä sälää, jota tehdään sen verran, kun mukavalta tuntuu. Ja keväällä meni ehkä jo vähän yli. Pitää nyt syksyn tullen pitää maltti mielessä ja pysyä kohtuudessa. Ja kunhan me tuo tokon avoin luokka joskus saadaan tahkottua, pidetään sellainen sopiva treenitauko ihan kokonaan.

 

26.8.

 

Tokokisoissa Kannuksessa kakkostulos pisteillä 156. Tuomarina Piritta Pärssinen. Harmittavasti neljä pistettä jäi uupumaan...

 

Kisapaikalle tultaessa kaikki vaikutti tosi hyvältä. Otin viereisellä kentällä Rokin kanssa joitakin liikkeitä, ja se oli tosi innolla mukana. Se teki säpäkästi ja virheettömästi ja ajattelin, että nyt menee hyvin! Paikallamakuu menikin hyvin, siitä kymppi. Sitten pieni tauko ja toisena kehään. Kehään mentäessä Roki oli innokas ja seuraaminen meni tuttuun tyyliin varsin -kröhöm- lennokkaasti. Siitä pisteitä 8, miinusta pomppiminen ja painaminen, mutta toisaalta tuomari ainakin kehui koiran intoa seurata... ;) Maahanmenossa vielä meni ihan hienosti, paitsi että tuli taas tälläinen meidän kisavirhe, eli perusasentoon liikkeen lopussa piti antaa kaksoiskäsky. Miksi, miksi aina kisoissa tulee noita turhia virheitä!! Ykköstuloksen arvoinen virhe... Pisteitä siis 8. Maahanmenoa kehuttiin nopeaksi ja sitähän se on. Luoksetulossa annoin käskyn vähän liian myöhään merkin jälkeen. Tämä oli kuitenkin vahinko, jotenkin katsoin merkin olevan lähempänä. Ja sitten Roki tuli vähän vinoon eteen. Pisteitä 8,5. Sitten alkoi alamäki.... Roki sai jonkun ihanan hajun nokkaan, eikä se jaksanut enää keskittyä hommaan. Liikkestä seisomisessa se ei edes seurannut alkupätkää, vaan kulki nokka ilmassa metrin jäljessä... Mutta ONNEKSI en antanut uutta käskyä seuraamiseen, vaikka sekin kävi mielessä. Seisomiskäskyn jälkeen Roki jäi niille sijoilleen ja alun häröilystä huolimatta 9. Noniin, tämän jälkeen liikkeiden välillä Rokia sai komentaa sivulle ihan tosissaan, kun se oli muissa maailmoissa. Nouto oli vuorossa seuraavaksi ja minä annoin väärän käskyn!! Jotenkin tuosta Rokin hajuepisodista minulla meni pasmat sekaisin ja sanoin Rokille "hae". Samalla hetkellä tajusin, että voi kökkö... Roki kuitenkin lähti liikkeelle, aika nytkähtäen tosin, mutta eihän se sitten kapulaa osannut poimia... Annoin oikean käskyn "tuo" ja kapula nousi. Pisteitä 7, palautus olisi voinut olla nopeampi ja Roki tuli tuomarin mukaan kapulan kanssa liian lähelle. Kauko-ohjaukseen sitten meni lopullisesti meidän ykköstulos. :( Roki tarvitsi kolme käskyä ekaan istumiseen ja sitten lopun perusasentoon kaksoiskäskyn. Muuten veivasi hienosti liikkeitä. Mutta siis pisteitä vain 5. Estehypyssä Roki päätti sitten jäädä kaksoiskäskystä huolimatta esteen taaksen seisomaan, eikä istunut. Tuli kuitenkin nätisti takaisin, pisteitä 6. Voi plääh. Kokonaisvakutelmaksi kuitenkin 9,5. Roki oli kuulemma innokas ja osaa hyvin, mutta nyt oli tuomarinkin mukaan vähän sellainen fiilis, että Roki lähtee hajujen perään, jos en käskytä sitä kovasti. Eli puoli pistettä pois tiukasta käskyttämisestä liikkeiden välillä.

 

Että tällainen avoimen korkkaus. Osittain Roki esitti kehässä tosi hienoa toimintaa, ja intoa sillä tuntui piisaavaan ennen sitä nuuhkuttelua tosi hyvin. Kyllä tänäänkin olisi ollut aineksia ykköstulokseen.  Meillä suurin ongelma tällä hetkellä on Rokin häiriökestävyydessä. Mutta onhan se vielä aika nuori, joten eiköhän sitä varmuutta vielä tule. Ykköstulosta lähdetään metsästämään seuraavaksi Alajärvelle.

 

21.8.

 

Käytiin Rokin kanssa kokeilemassa avointa luokkaa Koirakeskuksen järjestämässä epävirallisessa toko-kokeessa. Tuomarina oli Veijo Kinnunen. Ja niinpä me vain ykköstulos saatiin! :)

 

Paikallamakuu 10: Lopussa Roki oli vähän kääntynyt, mutta ei mitään pistevähennyksiä aiheuttavaa kuulemma.

Seuraaminen 7: Painaa ja poikittaa...

Liikkestä maahameno 10: Alun seuraamisessa vähän painoi, mutta maahanmeno oli kuulemma niin nopea, että kymppi siitä.

Luoksetulo 8,5: Ei pysähtynyt tarpeeksi nopeasti. Mutta pysähtyi kuitenkin. :)

Liikkestä seisominen 9,5: Poikitusta...

Noutaminen 7,5: Roki haahuili ja katsoi vielä kapulan perään, kun annoin tuo-käskyn. Eli jouduin toistamaan käskyn ja kapulan poimimisessa Roki tökkäsi sitä ensin nokallaan. 

Kauko-ohjaus 10: Meidän murheenkryyni viime päivinä. Mutta nyt ei mitään ongelmaa! :) :)

Hyppy 7,5: Kaksoiskäsky istumiseen esteen takana. Ja sivulle käskyssä jotain pientä vartaloapua.

Kokonaisvaikutus 8,5: Otin Rokia pannasta kiinni, kun liikkuri toi kapulan ja Roki oli lähteä hänen luokseen.

 

Kokonaispisteet siis 177! Harmi, kun ei ollut virallinen kisa... ;) Toivottavasti pystyttäisiin samaan ensi tiistaina. Tuli itselle kuitenkin tosi huojentunut mieli; kyllähän se ykköstulos on meille mahdollinen, vaikka kaikki liikkeet eivät nappikunnossa olekaan.

 

19.8.

 

Voi surkeuksien surkeus. Töissä on niin kiirettä, että Rokin treenailu on jäänyt hunningolle. Tänään meillä oli tarkoitus lähteä Kalajoelle möllitokoon kokeilemaan alokasluokkaa, mutta en minä sinne sitten ehtinyt, enkä kyllä olisi jaksanutkaan lähteä. Sieviinkään en kyennyt treeneihin köröttelemään. Kävin harjoittelemassa sitten Kankon kentällä, Jenna toimi liikkurina. Ja aika lailla tasaisesti pieleen meni kaikki... Tai no noutoa en edes kokeillut... Hohhoi. Tekisi mieli perua nuo kisailmot, mutta jospa nyt kuitenkin lähtisi ihan kokemuksen kannalta kokeilemaan. Vähän niinkuin maksettuna harjoituksena.

 

Rokilla on kyllä tekemisen intoa tosi paljon ja se tykkää hommasta, eli vika ei ole hihnan siellä päässä. Avointa luokkaa olen työstänyt pitkälti omin neuvoin, joten niitä virheitä ihan oman kokemattomuuden takia on tullut tehtyä jos jonkinlaista. Mutta ehkä tästä suosta vielä noustaan. :) Torstaina mennän kokeilemaan alokasluokkaa Koirakeskuksen möllitokoon.

 

Muuten tässä ei olekaan ihmeempiä sitten viime kuulumisten jälkeen tapahtunut. Viikonloppuna oltiin Alajärvellä ja Roki pääsi uimaan ja metsälenkeille ja vahtimaan. Mukavaa oli.

 

14.8.

 

Olipas taas hyvä ja opettavainen treeni-ilta Lohtajalla. Katsottiin oikein urakalla liikkurin ja tuomarin kanssa ohjaajan eli minun toimintaa ja kyllä siitä löytyy niin paljon petrattavaa. Tiedostamattomia vartaloapuja, epäselviä käännöksiä ja ennenkaikkea oma paineistuminen, jonka tartutan helposti Rokiin. Tällä kertaa tämä näkyi kaukokäskyissä, jossa aloin hermoilemaan ja Roki jätti sitten asennonvaihdoksia tekemättä tai teki ne todella hitaasti. Otettiin uudelleen sitten vähän myöhemmin ja muistin vihdoin viimein hymyillä, vaikka vähän jännittikin, miten homma sujuu. Mutta kun hymyilin, käskyt tulivat iloisemmalla äänellä ja Roki teki heti hienosti. Hyvä läksy, joka pitää nyt muistaa... Eli hymyä kehiin.

 

Samalla iski pieni paniikki, kun tajusin, että ekaan viralliseen kisaan ei ole kahtakaan viikkoa... Nyt pitää ottaa tehotreeni ohjaajan toimintaa... Eli kiinnittää huomiota niihin vartaloapuihin ym. turhuuksiin. Ohjaajan hermorakenne saisi myös olla parempi... ;)

 

11.8.

 

Otetaanpas viikonlopun tapahtumat tällaisena kuvakertomuksena. Alkaen perjantaista. Silloin Roki pääsi hoitoon Indin luokse. Ja kuvista päätellen siellä oli varsin rattoisaa.

 


© Jaakko Mäkelä

 

 


© Jaakko Mäkelä

 

Lauantaina ajeltiin Kalajoelle ja vietettiin aikaa rannalla kävellen ja kesäpäivästä nauttien. Vähän kuviakin napsittiin. Yllätys yllätys...

 

Tuulisella rannalla poseerausta...

 

Ja sunnuntaina treenailtiin tokoa. Ja Markus valokuvausta. .. Hyvin alkoivat säädöt sujua. :) Käytiin pitkästä aikaa KanKon kentällä, jossa tein aluksi vähän perusharjoituksia tyyliin suoraa sivulle tuloa yms. Ja sitten sen jälkeen mentiin liikkeet läpi jokseenkin kisamaisesti. Ihan ok. Osa liikkeistä nappiin, osassa ihme hapuilua. Luoksetulo, nouto ja kaukokäskyt ovat ne liikkeet, joista Roki parhaana päivänä vetäisee kokessa kympin, mutta saattaa se ottaa nollatkin häiriöstä riippuen... Eli avoin luokka on vähän epävarma meillä. Varmuus tulisi harjoittelemalla lisää, mutta alkaa aika loppua... :)

 

Poikittaa, pomppaa ja painaa. Kaikkea samassa kuvassa... :P

 

Mutta toisaalta kontakti ainakin on hyvä.

 

Noutoa...

 

... ja luovutus eteen.

 

7.8.

 

Väsyttäis, mutta pakko nyt päivittää tämän päivän treenikuulumiset... Huomennakaan ei ehdi.

 

Eli Lohtajalla tällä kertaa, ihan sopivasti oli porukkaa. Aluksi otettiin ryhmässä paikallamakuu, olin piilossa koko ajan, eikä hommassa ollut Rokille mitään epäselvää, vaikka taas oli eri koirat ympärillä. Sitten pienen tauon jälkeen tein liikkurin kanssa seuraamista. Kiitos vain Käpsylle tehokkaasta ohjeistamisesta... ;) Oli kyllä tosi hyvä saada tuota liikkurikokemusta, kun on kesän treenaillut itsekseen. Kyllähän Roki seuraamisessa poikittaa vieläkin, mutta ei kuulemma ole mitenkään huolestuttavaa. Vähän sitä voi kokeilla korjata, mutta liikaa en aio siihen puuttua, koska kisatilanteessa se ei olekaan niin iso ongelma. Liikkestä maahanmeno oli ihan ok. Luoksetulo meni läpijuoksuksi. (!) Pysähtymiskäskyn jälkeen Roki kyllä hiljensi vauhtiaan, mutta jolkotteli matkan loppuun. Olipa jännä, koska tiistaina Sievissä se meni ihan ok, vaikka kenttä siellä on vielä meille outo. Mutta kyllä tuo siitä kertoo, että liike ei ole vielä todellakaan varma, ja sitä pitää harjoitella paljon. Liikkestä seisominen meni Rokilta hyvin, mutta ohjaaja töppäili. Liikkurin käskyn jälkeen meni itseltäni jotenkin ihan rytmi hukkaan ja annoin seisomiskäskyn väärällä askeleella. Roki seisahtui kyllä, mutta itseltäni tuli vartaloapua ja muuta häsellystä mukaan. Liikkuritreenejä siis tarvitaan lisää ohjaajan töppäilyn minimoimiseksi. :) Nouto meni ihan hyvin. Kaukokäskyissä taas pisteet koiralle, mutta ei ohjaajalle. Annoin ensimmäisen istu-käskyn tilalla käskyn "sivu"?? Mitä ihmettä? Roki kuitenkin nousi istumaan. Muutkin asennonvaihdokset menivät nätisti. Mutta kyllä vain tuossakin huomasi, että kun tekee kentällä yksin yleisön edessä, on ohjaajallakin paineita ja sitten tulee tuota hösellystä... Hyvää treenisä kisoja ajatellen. Ja sitten vielä lopuksi hyppy, jossa Roki tarvitsi esteen takana kaksi käskyä istumiseen. Hyppyä ei olla treenattu aikoihin, koska se on ollut niin varma ja valmis, mutta pitääpä taas sitäkin harjoitella. MUTTA sitten se virhe, joka oli KAIKISSA liikkeissä, joissa Roki tulee edestä sivulle. Eli Rokin sivulle tulo jäi vajaaksi, se tuli aivan vinoon istumaan. Joka kerta! Eli sivulle tulon perusharjoituksia taas kehiin.

 

Mutta oli siis opettavainen ja hyödyllinen treenikerta. Näki todellakin ne puutteet, joita meillä vielä on kisoja ajatellen. Toimintasuunnitelma jatkoon: 1. Sivulle tulon kuntoon. 2. Luoksetulon pysäytys varmaksi. 3. Lisää liikkuritreenejä ohjaajalle. 4. Ja vähän sitä seuraamisen oikaisemista. Näitä nyt eniten, toki muitakin avo-liikkeitä sopivassa määrin ja liikkeitä vielä viilaten. Mutta eiköhän tämä tästä...

 

5.8.

 

Käytiin Sievissä treenailemassa. Olin oikein tyytyväinen Rokiin. Tehtiin aika perusteellisesti kaikkea. Tai no jäävät liikkeet vain kerran, mutta kaikkea muuta tahkottiinkin sitten pitkästä aikaa oikein kunnolla. Toki Roki kävi usein huilitauoilla autossa. Noutokin meni häiriöoloissa hienosti pari kertaa. Yksi nouto meni myttyyn, kun olin vahingossa tiputtanut lihapullaa kapulan viereen ja se vei voiton. Mutta muuten olen tyytyväinen. Toinen ilon aihe oli paikallamakuu, jota nyt tosi pitkän tauon jälkeen pääsin tekemään toisten koirakoiden kanssa. Otettiin ryhmässä paikallaoloa parikin kertaa, itse menin piiloon. Hienosti Roki pysyi koko ajan paikalla ja laski tuttuun tyyliinsä pään maahan. Ehkä joku pari minuuttia oli se pitempi pätkä. Ei tuossa pitäisi olla ongelmaa. Tosin sitä maasta sivulle nousua meidän pitää treenata, koska se on Rokilla tosi tahkea. Eli paljon tehtiin tänään, mutta jääköön tarkempi sepustus nyt tekemättä. Nyt pitäisi vain alkaa kiireesti tekemään kisamaisempia treenejä... Torstaina ehkä Lohtajalla...

 

Viime sunnuntaina käytiin kasvattajan luona Pyhäjoella. Roki pääsi tapaamaan siskoaan Almaa ja pikaisesti myös mummu-Riiaa. Oli mukava reissu. Joitakin kuvia tuli otettua, jospa niitä joskus ehtisi laittamaan näytillekin...

 

1.8.

 

Taas on reilu viikko vierähtänyt viime päivityksistä. Ollaan vielä nautittu viimeisistä loman rippeistä ja sitten tällä viikolla totuteltu jo töihin paluuseen. Roki on ihan ongelmitta jäänyt taas yksin kotiin, vaikka kesällä se ei olekaan paljoa joutunut olemaan yksinään.

 

Tiistaina ei päästy treenailemaan ja torstaina oli niin kuuma, etten viitsinyt ajaa kentälle Rokia kiusaamaan. Muutenkin ollaan vietetty aika laiskaa treenailuelämää. Välillä se ei ole ollenkaan pahitteeksi. Keskiviikkona kävin Kokkolassa katsomassa tokokisoja, ja ei se avoin luokka näyttänyt mitenkään ylivoimaiselta. Eiköhän me siihen syksyllä uskalleta. Ja pakkohan se on, kun on jo ilmoittauduttu... Alokasluokan voiton nappasi vakuuttavaan tyyliin Rokin kaveri naapurista, eli rottistyttö Heri. Samalla reissulla tavattiin Rokin täti Dooris, joka osallistui voittajaluokkaan, ja sievä hoffityttö Pimu. Kuvia elokuun kuvakansiossa.

 

Tänään käytiin sitten tapaamassa Indiä pitkästä aikaa. Hoffit saivat taas rymistellä vähän keskenään. Roki meinaa välillä pitää vähän turhan kovaa jöötä. Se ei ilmeisesti vielä ole tajunnut, että Indi on tyttö, koska narttukoirien kanssa se on yleensä hyvin mielinkielin... ;) Mutta eiköhän se jossain vaiheessa huomaa... Ensi viikonloppuna Roki pääseekin Indilään hoitoon ja menoa ja meininkiä varmasti riittää... Sympatiat ovat Indin perheen puolella... ;)

 

23.7.

 

Soittelin Kennelliittoon ja virallinen lausunto Rokin Lonkka- ja kyynärkuvista oli annettu. Lonkat B/D ja kyynäret 0/0. Eli kuvanneen eläinlääkärin arvio piti paikkansa. Nyt odotellaan vielä postissa lausuntoa.

 

Eilen treenailtiin Sievissä sateessa. Sade, uusi paikka ja uudet koirat vähän veivät Rokista parhainta terää, mutta olen silti aika tyytyväinen meidän touhuiluun. Seuraamista tehtiin enemmänkin ja myös liikkurin kanssa. Rokin poikittaminen oli aika siedettävää. :) Jäävät liikkeet ok. Kaukokäskyissä ensimmäiseen istumiseen tarvi taas kaksi käskyä. Pitää treenata tuota ensimmäistä liikevaihdosta... Luoksetulon pysäytyksissä tein vain pysäytyksiä pari kertaa ja heitin sitten lelun palkaksi. Rokissa oli ainakin vauhtia ja pysähtyminen oli ok. Nopeampikin voisi olla... Siinäpä ne pääjutut. Seuraamisessa Rokia voisi oikaista palkkaamalla AINA koiran vasemmalta puolelta. Pitää muistaa kiinnittää tuohon tarkemmin huomiota. Oli kyllä mukavaa ja taitavaa treenailuseuraa ja koirien kouluttaminen oli iloista puuhaa. Liityn seuran jäseneksi ja tiistai-iltaisin ajamme siis tästä lähtien Sieviin...

 

Huomenna aamulla suuntaamme sitten auton nokan taas kohti Alajärveä...

 

Lisäys... Äsken kävin treenailemassa tuossa pihalla. En nyt ala tähän muuta raporttia laittamaan, mutta yksi juttu pitää mainita. Meillähän kesäkuun alussa oli se noutokriisi. Eli noutokapula oli Rokin mielestä inhottava, eikä se halunnut ottaa sita suuhunsa. Tähän ollaan nyt sitten tultu: Tänään tein ensin kaikkia noutojuttuja ja ne menivät kivasti. Laitoin noutokapulan aitatolpan päälle talteen. Sen jälkeen otin vuoroon luoksetulon pysäytyksen. Roki sivulle ja takapalkaksi Rokin lempipatukka. Koiran luolta pois, käsky ja pysäytys. Ja sen jälkeen vapaa ja lupa mennä palkalle. Roki juoksi patukalle, vilkaisi sitä, mutta säntäsikin aitatolpan viereen ja kurotti noutokapulan suuhunsa. :) Nyt noutokapula voittaa jo patukankin. Ja se on paljon se! :)

 

6.7.

 

Noniin, kotona ollaan taas oltu pari päivää. Alajärvellä Roki sai taas vahtia sydämensä kyllyydestä ja uimassa käytiin joka päivä ainakin kerran. Sunnuntaina illalla sitten palattiin Kannukseen. Maanantaina käytiin tervehtimässä Indiä, josta on tullut varsin topakka hoffinalku. Se oli koko ajan  härkkimässä Rokin ympärillä ja houkuttelemassa sitä leikkiin. Kun Rokia ei lopuksi enää kiinnostanut, alkoi Indi komentamaan sitä haukumalla ja lopuksi se upotti terävät pikkuhampaansa Rokin selkään. Jestas, mikä pentu! :)

 

Eilen oli Sievissä mätsäri, jossa olin kannustamassa Indiä tämän ensimmäisessä missikisassa. Indi esiintyikin todella hienosti. Roki ei ollut mukana, sillä rekisteripaperit rokotusmerkintöineen ovat edelleen Kennelliitossa. (Minä tyhmä en tajunnut ottaa niistä kopiota...)

 

Samalla reissulla jututin sieviläisiä koiraharrastajia, joista osa tuttujakin, ja päätin kokeilla treenailua tuolla Sievin suunnalla... Ensi viikon torstaina pitäisi mennä ensimmäistä kertaa kentälle. Tosi kiva juttu. :)

 

Nyt ollaan pidetty pientä taukoa treenailusta. Alajärvellä vähän kokeiltiin tokoilla ja oikeastaan ihan hyvin meni. Nouto meni siellä nappiin ja seuraaminenkin oli suorempaa. Jäävät liikkeet sujuivat todella varmasti, kuten yleensäkin ja kaukokäskyt menivät nätisti. Kyllä tämä tästä. Pitää vain treenata nyt lisää varmuutta noihin ihan uusiin liikkeisiin, kuten noutoon, luoksetulon pysäytykseen ja kaukokäskyihin. Ja sitten voisi alkaa ketjuttamaan liikkeitä ja tehdä pitempiä pätkiä ilman palkkaa. Nyt on kaksiin kisoihin ilmoittauduttu: Alajärvelle 7.9. ja Kalajoelle 14.9. Yhtenä vaihtoehtona voisi olla myös kisa täällä Kannuksessa elokuun lopulla. Se on iltakisa keskellä viikkoa, ja ne ovat yleensä olleet aika rauhallisia tilanteita. Siis että yleisöä on vähän. Se voisi olla just sopiva paikka korkata meidän avoin luokka. Mutta sinne ei ilmoittautumisia oteta vielä vastaan, joten tuo koitos on vielä epävarma. Pitkin syksyä on aika hyvin kokeita, joten jos me aletaan takkuamaan avoimessa luokassa ykköstulosten kanssa, on tilaisuuksia tulossa ihan mukavasti. Tarkoituksena on siis metsästää kolme ykköstulosta avoimesta ja TK2-titteli. Toivottavasti saadaan se tämän syksyn aikana kasaan.

 

10.7.

 

Eilenkin treenailtiin. Tehtiin taas avoimen liikkeet. Seuraamisessa Roki taas vähän poikitti. Tehtiin sitä sitten enemmän ja lopulta se menikin tosi mallikkaasti. Näin se oli yhdellä BH-kurssin kerrallakin: eli aluksi pomputtaa, mutta kun tehdään paljon, Roki oikenee ja homma näyttää hienolta. Eli jospa en tuosta ota paineita. Nimittäin kisassa jännittää aina ja se vaikuttaa Rokiin. Kisoissa se ei ole ikinä pompannut/poikittanut seuraamisessa. Paikallaolossa jätin patukan Rokin taakse ja menin piiloon. Reilun minuutin jälkeen kävin palkkaamassa ja sitten vielä piilossa vajaa pari minuuttia. Ei mitään ongelmaa. :) Mutta nouto tökki tällä kertaa. Roki juoksi innolla kapulalle, mutta otti sen suuhunsa vasta toistettuani käskyn.  Pitänee tehdä taas niitä perusharjoituksia myös välillä. Siis kapulan pitämistä ja ottamista. Muuten sitten liikkeet menivätkin ihan mukavasti. Kaksi kisaa on jo katsottuna, joihin ilmoittautumiset lähtevät tässä pikapuoliin. Toiseen ainakin mahtuu, mutta toisen kisan yhteyshenkilöä en ole vielä saanut kiinni. Mutta nämä ovat vasta syyskuulla, joten vielä on treeniaikaa ruhtinaallisesti. :)

 

Tänään lähdetään Rokin kanssa Alajärven suuntaan. Päivityksiä tulee taas sitten jossain vaiheessa sieltä palattuamme.

 

Niin joo, purettiin Kolin reissun kuvat myös pikkukameralta koneelle. Siellä olikin jotain kivoja otoksia, mm. kuva Rokista ja toisesta koirasta Kolin huipulla. En enää muista beagle-uroksen nimeä, mutta jonkin aikaa pojut tekivät tuttavuutta. Roki on siitä kiva, että vaikka se ei enää toisten urosten kanssa toimeen tulekaan, ei se hihnassa ala heti machoilemaan. Se osaa nätisti tervehtiä ja tutkia uutta tuttavuutta.  (Kröhöm.. Ennenkuin sitten alkaa nostelemaan etutassujaan toisen koiran päälle ym. pomotusta...) Tuossa vielä tuo kuva Rokista ja beagle-pojusta.

 

 

7.7.

 

Nyt ollaan taas treenailtu. Tässä pihapiirissa ollaan tehty tokon avoimen luokan liikkeitä ja ihan hyvällä mallilla ollaan. Nyt olen tehnyt liikkeet pääosin jo kisamaisesti. Luoksetulon pysäytyksessä toki välillä lentää vielä lelu käsimerkin jälkeen, jotta saataisiin Rokille oikein terävä pysähdys aikaiseksi. Tänään kävin sitten pitkästä aikaa raviradan kentällä treenailemassa Rokia. Tilannekatsausta seuraavaksi... Seuraamisessa on ainakin kontaktia ja tiiviyttä... Eli ongelmana on se, että Roki poikittaa ja pomppaa. Korjasin tänään sitä palkitsemalla namilla aina vähän väliä Rokin kuonon vasemmalta puolelta ja heti alkoi näkymään oikenemista. Noh, ainakin seuraaminen on Rokista kivaa... Pysähdykset menivät nätisti ja kääntymiset olivat tiiviitä. Jäävissä liikkeissä homma menee muuten hienosti, mutta Rokin vino seuraaminen saa jäävät liikkeetkin vähän vinoiksi. Tein maahanmenon ja seisomisen kerran kisamaisesti ja sitten hinkattiin tovi tuota suoraa maahanmenoa. Kyllä se sieltä löytyy. Pitää vain nyt vähän enemmän kiinnittää huomiota tuohon seuraamiseen. Kaukokäskyt olivat hyvät!! Roki nousee istumaan nyt tosi nopeasti, maahanmeno sillä on ollutkin aina kunnossa. Ainut ongelma on se, että kun jätän Rokin maahan ja menen kauemmaksi käskyttämään, ensimmäisellä käskyllä Roki ei nouse istumaan, vaan tarvitsee siihen toisen käskyn. Tämä on ollut aina ongelma. Sitten sen jälkeen Roki tekeekin istu-maahan-istu -veivausta ilman lisäkäskyjä ties kuinka pitkään ja aika nopeasti. Hoksasin tänään, että Roki ei ole ensin varma, onko tässä kyseessä kenties paikallamakuu vai mikä. Siksi se tarvitsee aloitukseen kaksi käskyä. Pitänee kehittää tuohon kaukokäskyyn joku rituaali alkuun... Tai sitten vain harjoitella lisää. Nouto meni aika hyvin. Roki lähtee vauhdikkasti hakemaan kapulaa ja tuokin sen ihan kohtuuvikkelään. Luovutusasento on tiivis ja kaunis. Roki ei onneksi pureskele kapulaa, vaikka ollaan sillä vähän reviteltykin. Yksi mahdollinen vikapaikka tuossa noudossa on se, että joskus Roki pyöräyttää tassullaan kapulaa ennen sen poimimista aivan kuin etsiäkseen parempaa kohtaa ottaa se suuhunsa. Pitää kiinnittää tuohon nyt huomiota. Tänään Roki ei tuota tehnyt. Otin noudon kolme kertaa ja hyvin meni joka kerta. Luoksetulossa Roki pysähtyy, mutta joskus etenee pikku pätkän vielä käskyn jälkeen. Treenataan lisää. Mutta positiivisena puolena on se, että vauhti on pysynyt hyvänä. Hyppy puolestaan on kisakunnossa. Ja pitäähän sitä sitten yksi ongelma olla. :) Ja se on meillä paikallamakuu, alokasluokassa Rokin pomminvarma liike. Oma moka kokonaan tuo homma. Eli olen leikkinyt Rokin kanssa kahdestaan piilosta, komentanut sen ensin odottamaan ja sitten kutsunut etsimään. VIRHE!! Nyt sitten paikallamakuussa, kun lähden piiloon, Roki lähtee etsimään... Tänään tein aluksi lyhyen paikallamakuun ja kävin palkkaamassa. Sitten pidensin aikaa ja Roki tuli luokse. :/ Vein sen äkäillen takaisin paikalle ja otin ihan lyhyen paikallamakuun, että pääsen taas palkkaamaan. Sitten kokeilin vielä pitemmän pätkän, ja hyvin Roki pysyi. Keksin tänään, että voisin kokeilla takapalkkausta tuossa paikallamakuussa. Jospa Roki ei sitten lähtisi niin herkästi minun perääni. Eli patukka selän taakse odottamaan... Kokeillaan vaikka huomenna. 

 

Jälkeäkin treenattiin. Tein kaksi jälkeä, toinen oli suora ja toisessa kaarre oikealle. Nameja oli vaihtelevasti, ehkä keskimäärin joka kolmannella askeleella. Pituus oli jotain 15-20 metriä ehkä. Pohjana oli tosi kova sänkipelto, joka oli kyllä turhan haastava pohja Rokille. Siksi pidinkin jäljet lyhyinä. Ensimmäinen jälki meni ihan nätisti, sillä siinä oli tiheämmin nameja, kaarteessa joka askeleella. Mutta sitten tuo toinen jälki oli selvästi liian vaikea Rokille. Se pysähtyi pari kertaa minua katsomaan ja kysymään, että mitäs nyt tehdään. Viime syksynä Rokilla oli kauhea into tuohon jälkitouhuun, mutta nyt se on vähän päässyt katoamaan. Suurin syy olen varmasti minä, sillä tuo jälkitouhu on minusta suoraan sanottuna äärimmäisen tylsää... Ja kyllähän tämä oma innottomuus heijastuu sitten Rokiinkin. Pitäisi ehkä suosiolla kokeilla jäljen tekemistä metsään, se voisi olla itsestänikin mielekkäämpää. Tai ehkä se haku olisi sittenkin meidän laji... Sitä vaan ei voi treenailla itsekseen.

 

Eli kuten äskeisestä pitkästä treenisepustuksesta voi huomata, on Rokin kehnoista lonkkauutisista jo toivuttu. Ainakin melkein... ;) Harmittaa vain tuo agility, sillä sitä en taida uskaltaa enää jatkaa. Ja juuri kun aloin perua puheitani siitä, että agilityssä emme kyllä ikinä kisaa... ;) No, nyt ei todellakaan sitten kisata. Huskyvaljaat canicrossia varten olivat myös aivan tilauksen alla, mutta jätetäänpä sekin harrastus sitten. Mutta muuten elellään ihan kuten ennenkin. Rokille kyllä ostettiin ihan varmuuden vuoksi lisäravinnepurkki niveliin. Eläinlääkäri suositteli kondroitiinisulfaattia, ja nyt meillä on käytössä Condros-jauhe.

 

Sellaista tällä erää. Ja ollaanhan me treenailun lisäksi tehty päivittäin metsälenkkejä ja vietetty aikaa pihamaalla. Sellaista lomatouhuilua. :)

 

5.7.

 

Roki lomaili tämän viikon Itä-Suomessa. Valloitettiin Koli ja kaikki sen huiput. Vietettiin rantaelämää ja käväistiin myös Kuhmossa tutustumassa kymmenviikkoiseen vehnäterrierityttöön Rillaan. Oli kiva reissu, josta varmaankin kuvat kertovat parhaiten. Ja ne löytyvät heinäkuun kuvakansiosta.

 

26.6.

 

Roki kävi sitten tänään niissä lonkka- ja kyynärkuvissa. Etuosa oli kunnossa, mutta lonkat olivat alustavan arvion mukaan B/D. Että tällainen tulos. No positiivista oli se, että huonommassa lonkassa ei ollut mitään luupiikkejä tai nivelrikkoa. Eikä Roki ole mitenkään kyllä lonkkaansa oireillutkaan. Saatiin ohjeeksi jatkaa normaalia elämää ja harrastamista ihan kuten tähänkin saakka. Lonkkaa ei tarvitse alkaa varomaan tai säästelemään, päinvastoin liikuntaa tarvitaan pitämään lihakset kunnossa. Pitää vain toivoa, että lonkka pysyy oireettomana mahdollisimman pitkään.

 

Huoh.

 

25.6.

 

Tänään oli agilityn alkeiskurssin viimeinen kerta. Meillä oli "kisat" ja tehtiin ihan oikea pitkä kisarata. Oli kyllä tosi mukavaa taas. Roki tykkää tuosta hommasta paljon. Se on ihan innoissaan ennen treenejä ja vetää esteille. Radalla se ei kieltäydy tai kiertele esteitä, ongelma on vain se, etten itse aina ehdi ohjaamaan sitä oikeaan suuntaan. Rokilla kun tuota vauhtia riittää... Nyt oli kamerakin mukana ja Markus kuvasi meidän suoritustamme. Kyllä noista Rokin hypyistä on vähän leikkiä laskettukin treeneissä, mutta vasta nyt itse noista kuvista näin, kuinka korkealle tuo hullu koira ponnistaa... Voi hirvitys... :) Minä kuvailin sitten muitten koirien radat. Loppupään koirista tuli parempia kuvia, sillä löysin hyvän kuvauskohdan. Mutta kaikista tämän kerran kurssilaisista jotain otoksia löytyy kuvasivulta.

 

Huomenna sitten lonkkakuviin... Toivottavasti (!!) kaikki on kunnossa ja voimme jatkaa tätä hauskaa harrastusta!

 

24.6.

 

Juhannus on takana. Nyt ollaan pari päivää tehty vähän nikkarointihommia ja Roki on saanut olla työmaavalvojana. Ihan mukavasti päivät ovat menneet. Koulutusjuttuja ei olla tehty ollenkaan, eikä kyllä ole ollut nyt mielenkiintoakaan. Mieltä on painanut Rokin lonkkien terveys... Vastaus tähän saadaan torstaina, kun viedään Roki kuvattavaksi. Toivottavasti kaikki olisi kunnossa. Ei Roki kyllä ole oireillut mitenkään. Päinvastoin virtaa riittää, eikä pitkienkään lenkkien jälkeen ole mitään jäykkyyttä. Mutta jännittää kyllä... :/

 

18.6.

 

Lomasäät eivät ole kaikista kivoimmat, mutta ainakaan Rokilla ei ole turhan kuuma. Tästä huolimatta otus päätti vaihtaa kesätamineet ylleen ja turkki tippuu nyt oikein kunnolla. No mihinpä sitä alusvillaa kesällä tarvittaisiinkaan...

 

Tänään oli taas agilityä vuorossa. Viime viikolla päästiinkin ottamaan jo lyhyitä sarjoja ja harjoittelemaan koiran ohjaamista. Sehän se vasta vaikeaa onkin. Tällä kerralla jatkettiin siitä, mihin viimeksi jäätiin. Eli sarjoja, joissa on monipuolisesti erilaisia esteitä. Minä olin aluksi ihan liian hidas. Eli tämän kerran opetuksena olikin, että käskyn seuraavalle esteelle tulee tulla hyvissä ajoin. A-esteen kontaktissa meidän tulee myös olla nyt tarkkana. Mutta oli mukavaa. Tuo on Rokin mielestä kyllä kivaa puuhaa. Ja minun myös. Tänään vettä satoi koko ajan aika reippasti niskaan, mutta sekään ei menoa haitannut. :)

 

Tokon suhteen ollaan edetty ihan hyvin. Kaukokäskyt menevät aika nätisti jo kisaetäisyydeltäkin. Kokeilin niitä agilitytreenien välissäkin tuolla vesisateessa ja häiriössä ja aika hyvin meni. Olen ajatellut elo-syyskuulle noita kisoja katsella, pitäisi oikeastaan jo ilmoittautuakin johonkin. Tässä on sitten taas ihan reilusti aikaa  kisamaisille treeneille, kunhan liikkeet on opeteltu todella varmoiksi.

 

Jälkeä ei olla taaskaan harrastettu. Harmittaa, kun Rokilla olisi siihen touhuun edellytyksiä, mutta kun itse ei saa ryhdistäydyttyä. Olisi hyvä, jos siinäkin olisi joku kiva porukka tässä lähistöllä, joka patistaisi lähtemään aina esim. kerran viikkoon sitä treenaamaan. Muutenkin tuolle PK-puolelle kaipaisin ohjattuja ja suunniteltuja treenejä. Treeniporukan into ja puuhastelu ei riitä, jos tarjolla ei ole kunnollisia ohjeita ja vinkkejä aloittelijoille. Ei kai sitä yksinään saa koiraa kisakuntoon treenattua! Tai tällainen aloittelija ainakaan... Kyllä meillä ohjattujen treenien (Marin treenit) merkitys näkyy hyvin esimerkiksi tokossa. Siellä tulosta on jo vähän tullut ja eteenpäin jatketaan. Jos olisin yksin joutunut noita liikkeitä tahkoamaan, taisteltaisiin vielä alokasluokan liikkeiden kanssa. Tämä nyt vain tällaisena yleisenä pohdintana...

 

Huomenna voisi körötellä Lohtajalle tekemään noita tokoliikkeitä häiriön alaisena. Ja sitä paikallamakuuta meidän pitäisi harjoitella. Katsotaan, miltä huomenna tuntuu... Ai niin. Ostin tänään Rokille uuden patukan, kun olen sen vanhan jonnekin kentälle jättänyt. Tämä uusi on juuttia ja vähän isompi kuin edellinen. Jestas, kuinka Roki on siitä innoissaan! Kyllä tuli kaukokäskyihinkin heti lisää nopeutta. :)

 

15.6.

Lomailua... Muutama päivä vierähti Alajärvellä, jossa Roki taas koki olevansa melkoinen mahtivahti. Mitä enemmän siellä aikaa vietetään, sitä visummin Roki tonttia vartoi... Vahtimisen lisäksi käväistiin lauantaina mätsärissä esittelemässä alajärveläisillekin hoffin komeutta. ;) No varsinainen syy mätsäriin menoon oli kyllä se, että siellä isoille koirille oli miestuomari. Haluttiin nähdä, mitä Roki siitä tuumaa. Ja toisaalta ei olla näytelmiä harjoiteltu pitkään aikaan, joten oli ihan hyvä virkistää muistia tuollakin saralla. Ja tosi hienosti se sitten meni. Roki malttoi seisoa paikallaan tosi pitkiä aikoja, (tuomari oli hyvin tarkka), ravasi hienosti ja vauhdikkaasti ja otti tuomarin ronklaukset tyynesti vastaan muutamalla hännänheilautuksella. Roki olikin tiukassa kisassa punaisten isojen aikuisten kolmas. Palkinnoksi saatiin kierrätyspokaali ja -ruusuke. Kiva fiilis jäi touhusta. Tuli jopa pieni näyttelykuume, mutta meillä aikataulut menee tänä kesänä niin ristiin mahdollisten missikisojen suhteen, että seuraavan kerran astellaan viralliseen kehään vasta Seinäjoella syksyllä. Plääh. No, ehtiipä rimpula keräämään vähän lihasta siihen mennessä. Tuossa ohessa kuva Rokista mätsärin jälkeen.

 

Muutakin tehtiin, käytiin mm. uittamassa Rokia, maastolenkeillä sekä juoksentelemassa hiekkamontuilla.

 

Ja vielä loppukevennyksenä perheen miehet veneilyharrastuksen parissa... :)

 

 

11.6.

 

Lomaa!! Tästä hetkestä aina heinäkuun loppuun. Mahtavaa! :)

 

Ja fiilistä nostaa myös se, että Roki noutaa! Aamulla ennen töihin lähtöä vähän treenailin. Otin Rokin sivulle ja kävin viemässä kapulan 3-4 metrin päähän. Annoin "tuo"-käskyn ja Roki lähti kapulalle, poimi sen suuhunsa ja toi hienosti eteen luovutusasentoon. Tein tuon muutaman kerran. Tänään töistä tullessa ajattelin sitten tehdä ihan virallisen noutoliikkeen. Eli Roki sivulle, kapulan heitto ja nouto. Ja sehän meni aivan loistavasti! Tein sen kolme kertaa, ja joka kerralla tosi hienosti. Roki olisi halunnut vielä lisää, mutta vein kapulan piiloon. Hieno juttu, että tuo nouto loksahti kohdilleen noin nätisti. Nyt voi sitten alkaa tekemään hienosäätöä sen suhteen. Jes. :)

 

9.9.

 

Nyt on taas homma hallinnassa. Leena the nomeguru antoi vinkkejä tuohon nouto-ongelmaan ja nyt taas näyttää valoisalta. Aloitettiin ihan lyhyestä kapulan pitämisestä ja siitä palkkaamisesta. Ei mitään kapulan kantoa tässä vaiheessa. Parin lyhyen reenikerran jälkeen Rokin suhtautuminen noutokapulaan muuttui ja se on nykyään kiva kaveri. Lauantai oltiin Alajärvellä eikä tehty noudon suhteen mitään. Sitten sunnuntaina kokeilin Leenan seuraavaa vinkkiä, eli koira istumaan, kapula maahan noin parin metrin päähän ja sitten minä taas siitä parin metrin päähän. Kutsuin Rokia ja se pysähtyi kapulalle, kokeili sitä tassullaan, mutta poimi sen sitten ihan oikeaoppisesti suuhunsa ja toi tosi nätisti eteen luovutusasentoon!! Tämä oli jo voitto siihen nähden, että muutama päivä sitten Roki ei suostunut ottamaan kapulaa suuhunsa. :) Turhaan hermoilin. Mutta en pidä nyt kiirettä tuon noudon suhteen. Eli teen vielä ihan perus pito- ja poimimisharjoituksia enkä vielä noita kantamisia. Halusin vain kokeilla, missä mennään... Kiitos Leena! 

 

Muutenkin nyt tokon avoimen luokan tilanne on ihan aikataulussa. Lauantaina sain inspiraation treenailla jääviä liikkeitä ja ne ovat tosi hyvässä kunnossa. Roki menee maahan ja seisahtuu tosi nopeasti ja ilman mitään ylimääräisiä apuja. Roki myös pysyy hyvin paikoillaan, kun teen sen avoimen luokan lenkin sinne koiran taakse. Hyppy on myös aikalailla kisavalmis. Seuraamista ollaan tehty aika vähän, ja kun Roki tykkää siitä aika paljon, pompittaa ja poikittaa se aluksi jonkin verran. Se kuitenkin tasaantuu jonkin ajan kuluttua. Ja parempi noin päin; kisoissa kun aina tuhraantuu virtaa jännittämiseen. Mutta siis seuraaminen on ok. Paikallamakuu on periaatteessa varma, mutta sitä pitää kuitenkin harjoitella vielä häiriössä. Mitäs muuta... Ai niin, luoksetulon pysäytys. Siinä pitäisi nyt viedä harjoitukset taas seuraavalle askeleelle ja olla palkkaamatta aina pysähtymismerkin jälkeen. Ja läpijuoksuja pitäisi tehdä paljon enemmän, että vauhti pysyisi hyvänä. Mutta siis tällainen tilannekatsaus. Eiköhän me tämän vuoden puolella käväistä kokeessa. Pari sopivaa onkin jo katsastettuna, mutta ei niistä vielä sen enempää... ;) Aikaa olen harjoitteluun varannut ihan runsaasti, että ehditään liikkeiden opettelun jälkeen treenaamaan vielä liikesarjoja ilman palkkaa ja kisamaisiakin treenejä. Sitten on hyvä lähteä kokeilemaan taitojaan ihan virallisesti.

 

Ja viikonlopulle asetettu lupaus piti, eli tehtiin Rokin kanssa jälkeä pitkästä aikaa. Aluksi oli vähän hakemista, mutta sitten Rokille syttyi lamppu ja se muisti, mistä oli kyse. Homma lähtikin sitten ihan sujuvasti menemään. Viimeisessä jäljessä oli nami ehkä joka neljännellä askeleella ja Roki eteni ihan nätisti tehden kuonollaan siksakkia ja tsekaten tyhjätkin jalanjäljet. Pidin hihnan kuitenkin vielä aika lyhyellä. Pitäisi vain treenata tuota enemmän!! Omaa laiskuutta!! Lusmu!! Tuossa vielä muutama kuvatodiste tästä liian harvinaisesta tapahtumasta... ;)

 

6.6.

 

Taas on aikaa kulunut... Keskiviikkona oli agilityä ja kotosalla ollaan treenattu vähän tokoliikkeitä. Eilen sitten sain vihdoin viimein sen noutokapulan ja tietysti innoissani alettiin Rokin kanssa heti kokeilemaan noutoa. Siis olen opettanut sille liikkeen aikanaan lelulla ja kepillä ja nyt Roki tekee hyvän noutoliikkeen kokonaisuudessaan lelulla, kepillä, patukalla ja jopa kunnon koivuhalolla. Ajattelin, että kyllä yksi noutokapula menee siinä missä muutkin. Väärin ajateltu... Eihän siitä sitten tullut mitään. Roki ei suostunut poimimaan noutokapulaa maasta. Minä yritin komentaa ja Roki alkoi tarjoamaan jo kaikkea muuta liikettä... Ihan yksinkertaiset pitojututkin olivat työn takana, sillä kapula oli Rokista tosi tympeä. Ja kun itse olin kireä, alkoi Rokillakin homma maistumaan puulta. Ihan kirjaimellisesti... ;) Olin sitten aika pettynyt koko tokojuttuun ja harmittelin myös sitä, että turhaan paineistin Rokia tuon kapulan kanssa. Mutta pettymys vaan oli niin iso, sillä Roki tosiaan osaa "tuo"-käskyn. Mutta ei vaan tuolla noutokapulalla. Ei sitten ollut oiken intoa ajaa Lohtajallekaan treeneihin, vaikka eilen illalla olisin päässytkin. Päätettiin sen sijaan tehdä jotain ihan muuta ja lähdettiin uittamaan Rokia. :)

 

Uintireissu olikin kesän ensimmäinen ja kovasti Roki taas tykkäsi hommasta. Se kiirehti jokeen melkoisilla loikilla. Uinnin jälkeen pitää sitten tietysti piehtaroida kunnolla ja nautinnollisesti. :) Kunnon uintikuvia ei tullut, mutta muutama piehtarointikuva pitää tuohon loppuun laittaa...  Oli mukavaa ja vei ajatukset mukavasti pois siitä noutohässäkästä.

 

En kyllä tiedä, mitä tuosta noudosta tulee. Nyt vain aloitetaan ihan alusta kaikessa rauhassa. Eli tehdään hyvin lyhyitä pitoharjoituksia kapulalla kunnon palkan kera. Kyllä se siitä sitten toivottavasti lähtee sujumaan. :) J

 

Huomenna suunnataan sitten Rokin kanssa auton nokka kohti Alajärveä. Roki saa taas toteuttaa vahtitaipumuksiaan... Tarkoituksena olisi ottaa tehosatsi jälkeä, kun kerran pääsee "omille" pelloille harjoittelemaan. Toivottavasti lupaus pitää.

 

 

 

 

 

29.5.

 

Kirjoittelenpa vähän kuulumisia, kun kerrankin (!) on vähän ylimääräistä aikaa... Eilen oli agilitytreenit ja on se Roki vaan hyvähermoinen otus. :) Otettiin meinaan puomia elämämme toista kertaa ja Rokihan sieltä sitten ohjaajan, siis minun, virheiden takia mätkähti alas parikin kertaa. Ja mitä Roki tuumaa: tahtoo vain uudelleen puomille, kun kiipeily on niin kivaa! Viimeinen kerta menikin sitten hienosti ja Roki ravasi tosi nätisti puomin tasaisen osan ja pysähtyi alastulossa kontaktille. Onneksi Roki ei pienistä vastoinkäymisistä hetkahda. Onhan se kyllä huomattu aikaisemminkin. :)

 

Treenattiin eilen myös a-estettä ensimmäistä kertaa ja Roki oli siitäkin ihan innoissaan. Se yritti koko ajan palata takaisin esteelle sitä kipuamaan. Miten ihmeessä se voi tykätä kaikesta kiipeilystä niin paljon?? Kepit alkoivat myös sujumaan vähän paremmin. Hypyt menivät alkutreenistä tosi hyvin, mutta kun otettiin niitä vielä ihan loppuun, alkoi Roki kiertämään esteitä. Se vaikutti olevan tosi väsynyt. No eipä se ihme ollutkaan, uusia ja jännittäviä asioita noiden kontaktiesteiden muodossa tuli paljon pienen koiran pikku aivoille... Otettiin lopuksi sitten kunnon rymyäminen putkeen ja siihen oli hyvä päättää. Oli kyllä tehokas tunteroinen. Seuraavalla kerralla pitää lepuuttaa Rokia enemmän, että sillä säilyy vauhti loppuun saakka.

 

26.5.

On taas vierähtänyt jonkin aikaa edellisistä kuulumisista. Päivityslaiskuuteen suurimpana syynä ovat työkiireet, jotka ovat tehokkaasti vieneet mehut. Viime viikolla ennätettiin Rokin kanssa kaksiin treeneihin, mutta muuten ei olla kauheasti koulutussaralla touhuttu. Maanantain treenailtiin tottisjuttuja ja keskiviikkona agilityä. Tuo agility on kyllä tosi mukavaa vaihtelua. :)

 

Jonkin verran kotosalla ovat työn alla olleet tokon avoimen luokan liikkeet. Kyllä ne jossain vaiheessa valmistuvat. :)

 

Tänään oltiin sitten taas BH-kurssilla, jolla oli viimeisen kerran kunniaksi vuorossa mölli-BH. Tai meille oli kyllä räätälöity oma seuraamiskaavio, jossa oli mukana enemmän käännöksiä ja "äksöniä", ettei mene seuraaminen tylsäksi. Meillä kun ei tälle kesälle ole tarvetta tuolle pk-puolen tympeälle seuraamiskaaviolle. Paikallamakuu ja jäävät liikkeet tehtiin sitten ihan normaalisti. Oli aluksi tarkoitus tehdä istumisen sijasta liikkestä seisominen, sillä se on Rokille ollut varma nakki ja sitähän me tänä kesänä enemmän tarvitaan. Mutta on nuo koiran aivot vaan ihmeelliset: Liikkestä istumista ei olla BH-kokeen jälkeen tehty kertaakaan ja keskeneräiseksihän se silloin jäi. Roki tarjosi silloin usein liikkestä seisomista... Ja mitä oli tapahtynyt nyt tämän tauon jälkeen... Roki osaa täydellisesti liikkeestä istumisen, mutta ei tehnyt enää liikkeestä seisomista. Voi elämä! :) No, tehtiin sitten liikkeestä istuminen... Liikkestä maahanmeno oli nopea ja luoksetulo ihan näppärä. Mutta siis tokoa ajatellen pitää virkistää Rokin muistia tuon seisomisen suhteen...

 

Treenien jälkeen jäätiin vielä touhuamaan kentälle. Otettiin paikallamakuu ryhmässä. Menin ensimmäistä kertaa piiloon ja Rokihan lähti siten minua etsimään... Höh. Vein sen uudestaan torujen kanssa paikallamakuuseen ja menin uudelleen piiloon. Nyt Roki tajusi, että kyseessä ei ollutkaan hauska piiloleikki vaan hieman erilainen paikallamakuu...  Ollaan nimittäin leikitty Rokin kanssa kotosalla piilosta, mutta ne leikit taitaa nyt jäädä. Onneksi Roki pysyi sitten toisella kerralla ihan hyvin ja palkkasin kunnolla.

 

Sitten otettiin sekalaisia juttuja: luoksetulon pysäytystä, hyppyä ja agilitykeppejä. Josta syystä hypyn takana istuminen oli Rokilla tänään todella työlästä. Otin siitä sitten ilman paluuhyppyä useita toistoja lelulla palkaten, kunnes istuminen alkoi sujua nopeammin. Viilaamista, viilaamista... Noita agilitykeppejä me ei kyllä opita koskaan! Minä olen niin huono ohjaaja niissä, yhyy...

 

Mitäs vielä... Eilen käytiin katsomassa Indiä. Se oli kasvanut taas valtavasti. Siitä tulee kyllä tosi kaunis hoffineiti. Roki oli vielä vähän turhan kookasta leikkiseuraa, mutta kyllä hurtat jo vähän tekivät tuttavuutta.

 

Töissäkin nyt jo vähän helpottaa nämä kevätkiireet, joten toivottavasti päivityksiäkin tulee vähän enemmän taas jatkossa.

 

14.5.

 

Oli taas agilitytreenit. Jee, oli taas tosi kivaa! Molemmilla. :) Pussi, putki, kepit ja hyppy olivat tänään työn alla. Kepit oli aika hankala... Minun oli jotenkin äärettömän vaikea hahmottaa, mistä välistä milloinkin pitäisi Rokia ohjata kädellä. Mutta kyllä se siitä. :)

 

Kehuin treenien jälkeen Marille, kuinka Rokin kaukokäsky-istuminen on saatu nopeaksi. Ja sehän piti sitten näyttää. ;) Ja heti Mari taas huomasi virheen, eli Roki liikkui eteenpäin paikaltaan. Olin mennyt liian kauaksi ja olin vain tohkeissani Rokin nopeudesta. Palasin taas lähemmäksi Rokia ja homma sujui hienosti. Eli sain (taas...) ohjeeksi tehdä huolella pohjatyöt, eikä lähteä hätäilemään liikaa. Eli nyt hiotaan homma kuntoon lyhyellä etäisyydellä MALTILLA ja vasta myöhemmin pidennetään etäisyyttä. Eihän meillä ole mikään kiire. Miten tuo maltti meinakaankin aina koirankoulutuksessa unohtua, vaikka juuri niistä perusteiden huolella tekemisestä riippuu jatkossa tosi paljon.

 

Kotona ollaankin treenattu noita kaukokäskyjä ja luoksetulon pysäytystä, johon viime viikolla saatiin opastusta. On ollut kiva treenata pienissä pätkissä pihalla ihan jotain uutta. Roki on ollut tosi hyvällä innolla mukana.  Avoimen luokan estehyppy on myös ollut työn alla tässä kotosalla. Roki hyppää iloisesti, ja istuu käskystä ja tulee uudella hyppy-käskyllä eteen istumaan. Periaatteessa... Mutta se asettuu hypyn jälkeen aivan esteen oikeaan laitaan (minusta katsottuna), jolloin paluuhyppy on vaarassa mennä kiertämiseksi. Hypyssäkin taidetaan noudattaa Marin tämän päivän ohjetta: MALTTIA ja perusteet kuntoon. Eli taidetaan keskittyä siinäkin nyt hiomaan hyppyä ja sitä oikeaa paikkaa esteen takana.

 

Hätäily pois!! :)

 

10.5.

 

Tänään metsälenkillä oli vähän turhankin jännät paikat. Näin, kun Roki kumartui haistelemaan jotain polulla. Saman tien huomasin itsekin, mikä siellä Rokin kuonon alla oikein oli. Käärme! "ROKITÄNNE!!" Onneksi Roki totteli heti ja malttoi jättää jännittävän löytönsä sihisemään polulle. Pikkukamera oli mukana ja kun Roki oli turvallisella etäisyydellä, kyy pääsi sihisemään kuviin. Äkäinen otus.

 

Tarkistettiin vielä huolella Rokin nokka, mutta ei siinä mitään jälkiä ollut. Selvittiin siis säikähdyksellä tällä kertaa. Toivottavasti tällaisia kohtaamisia ei tule enää tälle keväälle/kesälle.

 

8.5.

 

Tänäänkin treenailtiin Koirakeskuksen Marin opeissa. Tokon avoimen luokan liikkeitä oli työn alla. Saatin tosi hyviä vinkkejä luoksetulon pysäytykseen ja kaukokäskyihin. Kaukokäskyjä olen itse jo vähän aloittanutkin, mutta Marin vinkeillä saatiin heti istumaan nousu nopeaksi. Ja pysähtyminen samoin. Saatiin me muihinkin asioihin hyviä neuvoja, mm. Rokin takaosan liikkeiden parantamiseen käännöksissä. Nyt näillä eväillä voi treenailla jonkin aikaa itsekseen ja mennä sitten taas Marin oppeihin noudon ja hypyn suhteen. Oli mukavaa ja Rokillekin tekee hyvää treenata välillä ihan uusia juttuja. :) Nyt väsyttää, joten tämän tarkempia treenikuulumisia ei jaksa kirjoittaa... Vaikka paljon taas kyllä opittiin. Kyllä se vain niin on, että ihan välttämättä tarvii sellaisen neuvoja, joka oikeasti osaa hommat. Ei sitä itsekseen treenailemalla pääsisi mihinkään...

 

7.5.

 

Roki aloitti uuden harrastuksen - agilityn! Tänään oli Koirakeskuksen agility-treenien ensimmäinen kerta. Ja kivaa oli!Tavoitteena on siis tehdä Rokin kanssa yhdessä jotain kivaa, ilman mitään kisasuunnitelmia tässä lajissa. Ainakaan näillä näkymin... 

 

Tänään työn alla oli putki, pussi ja puomi. Putki ja pussi olivat Rokin mielestä hurjan kivoja ja se ei tarvinnut mitään maanitteluja juostakseen läpi. Pussissa ekalla kerralla pidin loppupäätä avoimena, mutta toisella kerralla Roki jo sujahti itsekseen sieltä läpi. Mukavaa tuntui pojulla olevan. :)

 

Itse olin jo valmiiksi jännittänyt puomia, sillä olin varma, että Roki loikkaa sielä maahan tai tippuu tai jotain muuta vastaavaa. Vauhtia olisi ollut tähänkin kovasti, mutta toppuuteltiin Rokia makkaranpaloilla ja pysäytettiin välillä. On tuolla köntyksellä vielä opettelemista siinä, että osaa asetella koipensa kapealle puomille. Se on vähän hullunrohkea edelleen, tosin vähän jo järkiintynyt pentuajasta. Kyllä se siitä. Mutta tuota pitää treenata kyllä paljon ja aika varovasti, ettei tuolle koheltajalle satu vahinkoa.

 

Edellisissä kuulumisissa vihjailtua härdelliä ei sitten meidän osalta olekaan tulossa. Hyvä niin. Eli avointa luokkaa työstetään nyt hitaasti rauhassa. Seuraaminen pitäisi malttaa lopettaa nyt lähes kokonaan, ettei Roki kyllästy siihen. Nyt se on meillä aika hyvä, joten annetaan asian hautua. Nyt treenaillaan vain meille uusia juttuja, jotta molempien mielenkiinto säilyy. Ja seuraaviin kisoihin mennään vasta, kun itse olen varma siitä, että Roki osaa liikkeet vaikka takaperin. Silloin jännitän vähemmän ja homma toimii kisoissa paremmin. Just tokon alokasluokka oli meillä niin varmaksi treenattu, että oli varaa jännitukseen ym. Bh-kokeen kanssa pidin vähän turhaa kiirettä. Tai että Roki kyllä osasi hommat, mutta en itse vielä luottanut siihen ihan tarpeeksi. Jolloin sitten itse jännitinkin kokeessa ihan liikaa... Meikä on siis vähän pohdiskellut näitä koulutusjuttuja... ;) Liian totiseksi ei saa homma meillä mennä. Tätä tehdään vain siksi, että minulla ja Rokilla on kivaa. Muita tavoitteita ei ole. Jos toinen, ihan kumpi vaan, tympääntyy ja treeneistä tulee pakkopullaa, silloin homma lopetetaan. Vielä kuitenkin meillä molemmilla on mukavaa ja luulen, että tulee olemaan vielä pitkään. Näin nuorella koiralla pitää kuitenkin vaalia intoa. :) Eli nyt rauhassa eteenpäin. En edes katso tulevia kisoja, ettei tule houkutuksia...

 

Huomenna olisi ollut treenit Lohtajalla, mutta en pääse sinne tällä kertaa. Eli malttakaa odottaa, kakkua on tulossa ensi kerralla... ;)

 

6.5.

 

Viikonloppuna oli niin mahtavat kelit, että ei tullut sivuja sitten päivitettyä. Kuka malttaisi olla koneella, kun ulkona paistaa aurinko ja lämpöasteita on yli parikymmentä... :) Eipä tässä kyllä ihmeempiä ole tapahtunutkaan. Lenkkeilyä ja vähän treeniä.

 

Avointa luokkaa pitäisi nyt sitten alkaa aktiivisesti työstämään. Olin ajatellut tehdä sen ihan kaikessa rauhassa, mutta tuli taas lupauduttua yhteen härdelliin, joten treeniä treeniä... ;) Nouto, hyppy ja luoksetulon pysäytys pitäisi viilata kuntoon. Perusteet niissäkin on jo ok. Torstaina voisi treeneissä kokeilla noutoa oikein virallisella kapulalla. Meillä kun tuota omaa kapulaa ei vieläkään ole...

 

Kuviakin odottaisi koneella... Ainakin meidän BH-tottiskuvia voisi pari lisätä, Rokista on muitakin kuvia ja Indistä söpöjä pentukuvia. Jos vain jossain vaiheessa viitsisi. :) Päivityslaiskuutta. :P

 

2.5.

 

Eilen käytiin siis Rokin kanssa BH-kokeessa Lohtajalla. Tuloksena hyväksytty käyttäytymiskoe. :)

 

Ilma oli eilen tosi lämmin ja aurinko paahtoi kentälle aika kovasti. Onneksi tuuli viilensi vähän ilmaa. Olimme Rokin kanssa numerolla seitsemän vuorossa. Katselin rauhassa muita koirakoita, sillä laskeskelin, että meitä ennen olisi vielä yksi pari. Mitä vielä, pian huomasin parimme olevan jo kentällä valmiina! Eipä siinä muuta, koira suoraan autosta ulos ja kentälle. Välistä oli yksi numero pois, joten siitä tämä oma häsläys järjestyksessä. En siis ehtinyt mitenkään valmistella Rokia. Aikomuksena kun oli, että otamme ennen kentälle menoa muutaman liikkeestä istumisen ja sitten vähän riehuntaa. No, seuraavalla kerralla sitten... ;)

 

Tuomarille ilmoittautumisen jälkeen jäin Rokin kanssa tekemään liikkeet ja parimme meni paikallamakuuseen. Roki oli ihan muissa maailmoissa, mutta lähti se aika nätisti seuraamaan. Ensimmäinen pitkä suora edestakaisin meni ok. Siten lopuissa käännöksissä oli häsläystä ja Rokilta tippui kontakti vähän väliä. Ja itse hermostuin entistä enemmän... Yhdessä kohtaa vähän sotkeennuttiin hihnaankin. Henkilöryhmä meni ok kytkettynä ja vapaana, kuten myös pitkä suoraa uudelleen. Sen lopussa Rokin vire alkoi taas laskea ja loppu oli kamalaa ja yksi isompi häsellyskin meille tuli... Päästiin kuitenkin loppuun joten kuten. :) Tiesin, että liikkestä istumisesta ei saa tulla nollaa vapaana seuraamisen töppäilyjen takia. En kuitenkaan ollut ehtinyt sitä tehdä ennen kisaa, joten tiesin, että Roki ei tee liikettä. Se kun on meillä vielä aika uusi. Otin sitten tietoisesti aika tökerön vartaloavun mukaan ja istuihan se. Eikä jääty nollille. :) Liikkestä maahanmeno oli hyvä, mutta luoksetulossa Roki sai älynväläuksen kesken juoksun ja tuli suoraan sivulle! Häh! :) Paikallamakuu Rokilta meni nätisti. Ja läpi meni!!

 

Kaupunkiosuudelle selvisikin sitten loppujen lopuksi vain kolme koirakkoa: me, naapurin rotikkatyttö Heri ja kokeen toinen hoffiuros Baxi Ylivieskasta. Hyvä hoffit!

 

Kaupunkiosuudella vastaan tuli henkilöryhmää ja toista koiraa ja autoa ja lenkkeilijää... Ja kissa! Ylimääräisenä avustajana kaupunkiosuudella oli kovahermoinen kissa, joka makasi koko kokeen ajan kävelyreitin varrella. :) Kaupunkisouudella hirvitti oikeastaan vain yksi kohta. Oltiin nimittäin toisina vuorossa ja päästiin näkemään, mitä on tulossa. Pahin juttu mielestäni oli, kun koiran ollessa yksin kytkettynä sitä lähestyi tosi iso henkilöryhmä + koira kohtisuoraan. Henkilöryhmä koirineen meni tosi lähelle koiraa ja kääntyi siitä sitten ohi. Vähän jännitti, miten Roki tällaiseen painostavaan tilanteeseen reagoi, mutta se vain istui paikallaan ja heilautti vähän häntää. Hyvä Roki! Eli kaupunkiosuuskin meni läpi!

 

Kuvagalleriassa on jotain kuvia kaupunkiosuudelta. Tottiksesta meillä ei ole kuvia, vain videota. Myös kokeen toinen hoffi esiintyy joissain kuvissa. Heilläkin kaupunkisouus meni läpi ja BH-koe tuli siis suoritettua hyväksytysti. Onnittelut heillekin!

 

Eli vaikka tottisosio ei meiltä ihan nappiin mennytkään, olen silti tosi tyytyväinen. Taas on yksi etappi takana. Nyt meille taitaakin tulla sitten vähän pitempi kisatauko. Seuraava koitos on tokon avoin luokka, johon suuntaamme sitten vasta jonkin ajan kuluttua...

 

Palkaksi Roki sai tänään suuren luun. Se taisi olla Rokin mielestä parasta tässä BH-touhussa. Vai mitä tuumaatte...

 

29.4.

 

Oon tosi tyytyväinen! Ajeltiin töiden jälkeen vielä Lohtajalle treeneihin ja kentänsiivoustalkoisiin. Oli vähän väsy olo, mutta hyvä että lähdin... Tehtiin "mölli-BH", eli tottisosio kisamaisesti. Tein kaavion Rokin kanssa ensimmäistä kertaa kokonaan. Palkkasin liikkeiden välillä namilla, mutta muuten mentiin seuraamiset ja henkilöryhmät ilman palkkaa. Roki teki tosi hienosti töitä!! Mahtavaa! :) Seuraamisessa kontakti pysyi pitkällä suorallakin hyvin ja etujalat jopa vähän tekivät pomppua. Kontakti ja into pysyi hyvänä koko tottisosion, kytkettynä ja vapaana seuraamiset. Jäävissä liikkeisssä istuminen meni plörinäksi, mutta sehän meillä onkin vähän kesken, enkä siitä ota paineita. Se menee kisassa sitten miten menee. Liikkestä maahanmeno oli nopea kuten yleensä ja luoksetulo oli vauhdikas. Tuli tosin vinoon, mitä Roki on nyt alkanut tekemään jostain syystä. Mutta eipä tuollekaan nyt ennen h-hetkeä mitään varmaan tehdä. Niin, ja paikallaolo oli varma. Hyvä mieli jäi näistä treeneistä. :)

 

28.4.

 

Taas on vierähtänyt tovi edellisistä kuulumisista, vaikka tällä viikonloppuna onkin tapahtunut aika paljon. Lauantaina esimerkiksi oli varsin tehokas päivä... Aamupäivällä lähdettiin Rokin kanssa "kaupunkiosuudelle" keskustaan. Vietettiin aikaa kauppojen edustoilla ja ohiteltiin ihmisiä ym. Meille tuli juttelemaan pari vanhempaa naista, joista toinen pyörätuolissa, ja komensin Rokin sivulle BH-tyyliin ikään. Hienosti Rokin malttoi olla paikallaan, vaikka pyörätuoli aluksi vähän jännitti ja sen jälkeen kiinnosti kovin. Se kun ei ole aikaisemmin sellaista nähnyt. Pyöräilijöitäkin tuli ja meni. Väkeä oli liikenteessä tosi paljon näin Kannuksen mittapuulla. Hyvin Roki toimii noin kaupunkioloissakin, joten eiköhän se lavastettu bh-tilannekin mene ihan sujuvasti. Tämän jälkeen pakkasin Rokin autoon ja hurautin Lohtajalle kentälle treenailemaan. Tehtiin seuraamiskaaviota tosin aika rajusti lyhennettynä, ja sitten jäävät liikkeet useaan otteeseen ja pitkä paikallaolo. Ei muistaakseni ollut mitään isoa ongelmaa noissa harjoituksissa. Lohtajan kenttä tuntuu Rokista olevan tosi mukava paikka treenailla. Se on topakasti mukana ja esimerkiksi luoksetulossa on vauhtia enemmän kuin missään muualla meidän treenipaikoissa. Nurmialustan täytyy olla Rokille mieleen. :) Päivä ei päättynyt vielä tähänkään, vaan treenien jälkeen käytiin Rokin kanssa Ohtakarilla käppäilemässä. Tai niin no, Roki ei tyytynyt käppäilyyn... ;) Siellä on kyllä aina yhtä hienoa. Siinäpä se päivä sitten vierähtikin.

 

Sunnuntaina juoksutettiin Rokia hiekkamontuilla ja käytiin makkaranpaistoretkellä, joten aivan tyhjänpanttina ei oltu sinäkään päivänä.

 

Tänään sitten taas treenailtiin BH-kurssin merkeissä. Katsottiin suurennuslasin kanssa seuraamista ja me saatiin hyviä vinkkejä täyskäännökseen. Rokilla kun pitäisi se takapää sada paremmin mukaan käännöksessä. Myös seuraamisen pysähdyksiin pitäisi saada lisää potkua. Sitten tehtiin paikallamakuuta aluksi koirakot vierekkäin ja lopuksi pareittain niin, että toinen on paikalla ja toinen tekee luoksetuloa. Paikallaolo sujui Rokilta varmaan malliin. Luoksetulo oli ihan ok, mutta vähän vinosti tuli eteen... No, koskaan ei voi olla täydellinen. :) Ihan hyvät treenit joka tapauksessa. Roki sai kehuja siitä, kuinka on hyvä rotunsa edustaja. :)

 

 

25.4.

 

Noniin, sivut ovat nyt saaneet uuden lookin. Leenalle iso kiitos hifistelystä! Ilman sinua tappelisin varmaan vieläkin noitten reunojen kanssa... Siivosin samalla aika paljon tavaraa pois sivuilta. Jonkin verran täytekuvia saatan lisätä vielä sinne tänne, mutta eivätköhän nämä pääpiirteissään ole tässä.

 

Tänään lenkillä kävi vähän ikävästi. Oltiin hihnalenkillä tuolla keskustan kupeessa. Käveltiin kaikessa rauhassa kevyen liikenteen väylää, nätisti reunassa. Näin kyllä, että meidän takaa on jonkin matkan päässä tulossa pyöräilijä, mutta en kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, sillä Roki ei välitä pyöräilijöistä. Oletin pyöräilijän ohittavan meidät ihan normaalisti. Sitten yhtäkkiä meidan takaa kuului kauheaa räminää ja se pyöräilijä (joku teini-idiootti) sujahti melkoista kyytiä ojanpenkan kautta ohi Rokin peräpäätä hipoen. Roki säikähti aika tavalla ja rähähti pyöräilijälle. (niin rähähdin kyllä minäkin, vaikka en yleensä huutele ihmisten perään...) Olikin ensimmäinen kerta, kun Roki rähähti mitään kohtaan. Harmittaa vain, että vajaa viikko ennen BH-koetta tapahtuu tuollaista. Parille seuraavalle pyöräilijälle Roki nosteli vähän korviaan ja kohensi ryhtiään, mutta sen jälkeen se tuntui unohtaneen tuon pyörähässäkän. Toivottavasti kokonaan.

 

24.4.

Tällä viikolla ollaan treenattu ihan mukavasti. En vain ole ehtinyt kirjaamaan kuulumisia, sillä olen pakertanut Rokin uusien sivujen parissa. Ne ilmestyvät näkyville ehkä viikonloppuna...

Mutta siis maanantaina BH-kurssilla treenailtiin tämä kerta ilman vetäjää kaikenlaista ja meni tosi hienosti. Kipinä kokeeseen ilmoittautumisesta alkoi kasvaa. Päätin, että katson vielä torstain treenit ja jos me menevät hyvin, annan samalla reissulle Maaritille ilmoittautumisen. Tiistaina tehtiin treenit pihassa ja otettiin peltolenkillä pitkää paikallaoloa. Keskiviikkona treenailtiin noutoa, joka sekin alkaa sujumaan kepillä ihan sääntöjen mukaan. Pitäisi vissiin ostaa se noutokapula...

Tänään sitten ajeltiin Lohtajalle treeneihin. Otettiin yhteinen paikallaolo koirat rivissä. Itse olin Rokiin selin. Hyvin se siellä maassa pysyy. Sitten hiippailin kaikkea sekalaista siellä kentällä: seuraamista, henkilöryhmää ja jääviä liikkeitä. Tehtiin BH-kokeen luoksetuloja muutama ja ne oli tosi vauhdikkaita. Mahtava juttu! Ne kun tuolla hallissa ovat olleet niin suunnattoman hitaita. Pohdittiinkin porukalla, että ehkä hallin liukas lattiamatto on jossain vaiheessa vähän säikäyttänyt Rokia ja se ei ole sitten enää halunnut siellä juosta. (isolla koiralla siellä pysähtyminen menee liukumiseksi ja se saattaa polttaa tassuja...) Niin, ja liikkeestä istumista tehtiin aika paljon. Kyllä sekin alkaa jäädä Rokille mieleen.

No, mikäpä siinä sitten muukaan auttoi. Ilmoittauduin vapun BH-kokeeseen. Eli viikon päästä on sitten taas koitos edessä...

20.4.

Lähdettiin perjantaina illalla Rokin kanssa Alajärvelle. Siellä sitten vierähtikin koko viikonloppu. Ohjelmassa oli paljon ulkoilua ja lenkkeilyä. Varsinkin lauantaina oltiin koko päivä menossa. Roki olikin hiljainen poika illalla... Tänään sitten käytiin retkeilemässä Lohijoella, joka on vanhan kuusikon seassa virtaava pieni joki koskipaikkoineen. Kohinaa ja kauniita maisemia riitti. Kuvia voisi jossain vaiheessa laittaa enemmänkin koneelle. Tuossa nyt aluksi yksi kuva Rokista siltä reissulta. Vaikka enemmän taisin tällä kertaa kuvata ihmisia ja maisemia kuin Rokia. Kerrankin näin päin. :)

Roki oli taas kova poika vahtimaan Alajärvellä. En tosiaankaan tiedä, mistä se johtuu... Vieraat saavat kunnon mörinähaukut osakseen, eikä Roki mene tervehtimään niitä omaan tuttuun tapaansa, vaan on tosi pidättyväinen. Kaikkialla muualla se on menossa ventovieraidenkin ihmisten syliin, myös meillä kotona. Voisiko tuo vähän ylikierroksillakin käyvä vahtiminen johtua omasta pihapiiristä, jota meillä kotona ei Rokille ole tarjota. (vielä...) Tai miten asiaan vaikuttaa se, että olemme usein Alajärvellä kahdestaan ilman Markusta? Jänniä kysymyksiä, joita pitäisi kysyä joltain fiksulta ihmiseltä...

Vähän saatiin viikonloppuna aikaiseksi myös liikkestä istumisen treenailua. Kyllähän se toistojen jälkeen jo menee, mutta niitä tarvitaan vielä paljon lisää, jotta liikkestä tulisi automaattinen. Jatketaan siis harjoituksia. :)

Uusi ulkoasu kotisivuille on tekeillä. Jossain vaiheessa se toivottavasti ilmestyy myös nettiin...

17.4.

Ei ole ehtinyt päivittämään sivuja, vaikka tässä on kaikkea mukavaa sattunutkin. Talvi tuli uudelleen... Lunta satoi kahden vuorokauden aikana yli parikymmentä senttiä. Kuva todisteena... Ja sitten talvi meni. Nyt nimittäin on taas pihamaa lähestulkoon paljaana ja aurinkokin on paistanut koko päivän.

 


 

Viime sunnuntaina käytiin katsomassa Rokin tulevaa leikkikaveria. Hoffipentu Indi oli syötävän suloinen otus ja oikein mukavan oloinen luonteeltaan. Perusluonteeltaan Indi vaikutti olevan sopivan rauhallinen, mutta kuitenkin sellainen topakka tyttö. Ja niin viisas jo nyt. :)

Maanantaina treenailtiin bh-kurssin merkeissä kaupungilla. Ja sitten sitä tavanomaista lenkkeilyä on ollut viikon ohjelmassa. Roki on myös tottunut noihin pitempiin yksinolopäiviin, eikä mitään nakerruksia ole sen kengän jälkeen ollut. Hyvä niin. Siinäpä ne menneet kuulumiset.

Tänään sitten treenailtiin Lohtajan porukan kanssa hallilla viimeistä kertaa. Kokeilin vähän liikkestä istumista. Sitä meidän pitäisi nyt harjoitella kotona kaikessa rauhassa. Sitten vähän seuraamista ja käännöksiä. Ja kokeilin henkilöryhmää. Se meni hienosti! Ensin taluttimen kanssa ja sitten ilman. Roki seurasi hienosti, eikä välittänyt ihmisistä. Sain "hieman" kannustusta BH-kokeeseen menoon ja asia alkoi itämään mielessä. Kokeilin sitten myös paikallamakuuta BH-kokeen tyyliin ja kyllä Roki siinä pysyy. Veijo opasti kokeen käytännöissä ja kokeilin sitten vielä kerran henkilöryhmää. Taas hienosti! En tiedä, mitä tässä sitten tekisi... Pitää ensi viikolla katsoa, miten Roki käyttäytyy Pahojen kentällä ja päättää sitten asia.
 

10.4.

Eipä ihmeempiä oikeastaan kuulu... Mutta laitetaan nyt jotain kuulumisia. :)

Maanantaina Roki kävi Kälviällä eläinlääkärissa rokotuksilla. Reissu meni hienosti. Vähän Rokia tuntui aluksi jännittävän; varsinkin se "hissipöytä". Nätisti Roki kuitenkin koko ajan käyttäytyi ja antoi eläinlääkärin aivan rauhassa tutkia itseään ja vielä tuikata pari piikkiäkin. Kysyin myös noista etujaloista, jotka edelleen vähän vipsuttavat ulospäin. Eläinlääkärin mielestä ne ovat ihan ok; tämän koiran rakenne nyt vain on sellainen. Kuulemma suoristuvat vielä, kunhan etuosaan tulee massaa. Sanoi, että aivan priimat niistä ei tule, mutta mitään käytännön haittoja ei kuulemma niistä pitäisi tulla. Siis että ne kestävät esimerkiksi pk-puolen esteet ja muutenkin sellaisen aktiivisen liikunnan ja toiminnan. Tuo oli hyvä kuulla. Ja nimenomaan eläinlääkäriltä, jota pidetään tämän alueen luotettavimpana. Muutenkin Roki on kuulemma hyvässä kunnossa ja sopivan hoikka. Toivottavasti tarvittaisiin eläinlääkäriä seuraavan kerran vasta kahden vuoden kuluttua...

Treenaamisesta ollaa pidetty taukoa nyt ihan kokonaan. Tai ainakin melkein... Nyt voisi alkaa suunnittelemaan avoimen luokan liikkeitä ja sitten ottaa työn alle BH-koe. Aloitettiinkin maanantaina Kannuksen Koiruuksien BH-kurssi. Ensimmäisella kerralla oltiin vielä ilman koiria, joten Roki sai lepäillä kotona. Ensi maanantaina sitten tositoimiin. :) Torstaisin jatkuvat Lohtajan Pahojen treenit: kerran vielä täällä Kannuksessa ja sitten Lohtajalla kentällä. Keskiviikolle olen suunnitellut agility-kurssia. Se voisi olla sellaista mukavaa vaihtelua ja toki tavoitteena olisi saada Rokille lisää tuota oman kropan hallintaa. Se kun on vähän köntys... :) Ai niin, toko-kisassa muuten tehtiin ne täyskäännökset vasemmalle. Ja hyvin meni!

Markuksen työvuorot muuttuivat tällä viikolla, ja Roki joutuu nyt olemaan pitempiä aikoja yksin päivisin. Eilen Rokilla tuli mitta täyteen tästä "huonosta palvelusta" ja se osoitti mieltään nakertamalla yhden kengän varsin viehättävään kuntoon... Tämä olikin ensimmäinen tihutyö, minkä Roki on meillä tehnyt. No, sainpa hyvän tekosyyn lähteä viikonloppuna Kokkolaan kenkäostoksille... ;)

6.4.

Upeaa, ensimmäinen etappi on nyt saavutettu!! Eli tänään tokoiltiin kolmas ykköstulos meidän tähän saakka parhaalla suorituksella. Roki sai siis nyt ensimmäisen tittelinsä, TK1. Meille tuo on jo iso harppaus. Muistan ensimmäiset sähköpostit hoffikasvattajille, joissa mainitsin rehellisesti, että aktiivista kisakotia meistä ei kyllä varmaan tule... Mutta niin vain jossain vaiheessa koiratouhu vei mukanaan ja treenailu alkoi muuttua tavoitteellisemmaksi. Kipinän sytyttämisestä ja tärkeistä opeista saa kiittää Maria ja Koirakeskusta. Ja kyllä me vielä tätä hommaa jatketaankin. Ihan alussahan tässä vasta ollaan: Roki täyttää muutaman päivän kuluttua vuoden ja neljä kuukautta... Seuraavaksi treenaillaan tokon avoimen luokan liikkeitä ja suunnataan kisaamaan sitten jossain vaiheessa. Kiirettä ei ole. BH-kokeessa piipahdetaan näillä näkymin syyskuussa. Ja tuota jälkeä olisi myös tarkoitus viedä eteenpäin...

Mutta olo on hyvä. Koe meni tosi hienosti. Tällä kertaa kokeiltiin eri taktiikkaa, eli tultiin tosi hyvissä ajoissa paikalle. Roki sai myös tutustua yleisöön ja olla paapottavana. Kiitos Mäkelän perheelle, joka hoiti Rokin psyykkisen valmennuksen tällä kertaa. Saatte luvan olla mukana jatkossakin! ;) Tämä taktiikka oli siis oikea veto! Roki ei ottanut paineita, vaan oli mukavan rentona. Ja minäkin pystyin hirveästi jännityksestä huolimatta olemaan melko normaali Rokille.

Kisaliikkeet menivät hienosti. Jossittelun varaa jättää luoksetulo, jossa menetettiin 12 pistettä, Rokin saadessa arvosanaksi 6. Mutta ei voi olla kuin tyytyväinen. Tarkemmat pisteet löytyvät tulos-sivulta. Ja kyllä näin viimeisissä alo-kisoissa se kolmannen sijan pikku pokaali lämmitti myös vähän mieltä. :)

Tästä on hyvä jatkaa.

 

3.4.

Kuraa, kuraa, kuraa! Minne tahansa menee, edessä on rapaa ja vettä ja kuraa. Se taas tietää sitä, että Roki saa usein nauttia lempipuuhastaan (hmm...), eli jalkojen pesusta. Mutta on silti ihanaa, kun on lämmintä ja aurinko paistaa. Eihöhän nuo tiet ja pellotkin kohta kuivu.

Vähän jo tekisi mieli tehdä Rokille tämän vuoden ensimmäiset jäljet, mutta nuo meidän lähipellot ovat kyllä vielä niin vetisiä, että taidan odottaa vielä hetken aikaa. Onpa mielenkiintoista nähdä, miten viime syksyn jälkipuuhat ovat pysyneet Rokin mielessä.

Ai niin, tiistaina käytiin tarkastamassa Lohtajan Pahojen kenttä. Treeneihin tuli paljon uusia koirakoita, jotka harjoittelivat pääasiassa arkitottista. Me Rokin kanssa tehtiin sitten vähän seuraamista, jääviä liikkeitä ja kontaktiharjoituksia. Kenttä oli vieras ja paikalla oli paljon outoja ihmisiä ja koiria, mutta Roki toimi todella hyvin. :) Aluksi vähän oli keskittyminen kateissa, mutta se löytyi hyvin. Hieno juttu!

Tänään iltapäivällä käytiin peltolenkillä ja otin kameran mukaan. Ja vihdoin viimein hiffasin oikeat säädöt tuolle uudelle obiskalle!! Kauan siinä menikin! Mutta en ole oikein kunnolla ehtinyt kuvailemaan, joten ihan harjoittelun puutetta sekin.

 

Illalla sitten oli vuorossa taas hallitreenit. Tein taas sellaisen kisojen kenraaliharjoituksen. Aluksi paikallamakuu, mukana toinen koira ja vähän häiriötä. Hyvin pysyy. Ja sitten kaikki liikkeet putkeen ilman palkkausta välillä ja lopuksi iso palkka repusta. Ihan hyvin Roki tekee. Motivaatio säilyy ilman palkkaakin. Ongelmana oli taas seuraamisessa tuo painaminen. Ja täyskäännöksissä oikealle oli väljyyttä. Josko tekisi kisassa käännökset vasemman kautta?? Joko siihen oltaisiin valmiita?? Pitää miettiä ja vähän kokeilla vielä noita käännöksiä. Tuolle painamiselle nyt ei sunnuntaihin mennessä saada tehtyä mitään, enkä minä kyllä osaisikaan. Joten näillä eväillä mennään sitä ykköstä hakemaan. Toivottavasti vaan hermot pysyvät kasassa...:)

28.3.

Talvi tuli takaisin. :) Eilen käytiin hallissa treenailemassa. Ihan hyvin meni. Liikkestä seisomisessa ja maahanmenossa oli aluksi vähän epävarmuutta, sillä ollaan viime aikoina tehty lähinnä vain seuraamista erilaisina kuvioina. Muutamalla toistolla jäävät liikkeetkin alkoivat sujua. Hyppy meni hyvin. Ja seuraamisessa Roki kestää kontaktissa jo aika mukavia pätkiä. Vasemmalle kääntyminen sujuu jo jotenkuten. Pitää miettiä, kumpaa käännöstä tulevassa tokokisassa käytetään. Kisat ovat siis viikon päästä sunnuntaina. Toivottavasti saataisiin se kolmas ykköstulos!!

Roki yllätti eilen kivasti. Aikaisemmin tuolla jo julistin, että Roki ei enää tule urosten kanssa toimeen. No eilen Markus sitten kohtasi lenkillä naapuruston seisojauroksen omistajineen, ja koirat saivat mäikätä pellolla. Ei kuuulemma ollut mitään ongelmaa. Roki päinvastoin oli tyynen rauhallisesti alistunut itseään pienemmälle seisojalle. :) Saksanseisoja oli Rokia pari vuotta vanhempi, joten ilmeisesti se ikä on nyt se ratkaisevat tekijä; samaa ikäluokkaa olevia uroksia Roki tuppaa rajusti pomottamaan. Mutta oli tosi mukava juttu, että urkkien kanssakin vielä leikit sujuvat. Eilinen otetaan vielä uusiksi. :) Itsekin haluaisin mukaan kameran kanssa...

26.3.

Paljon ollaan taas touhuiltu. Kiirusta on ollut niin paljon, että kuulumisia ei ole ehtinyt kirjoittaa.

Tänään tuli tieto, että seuraavaan tokokisaan mahduttiin mukaan. Huhtikuun alussa sitten on se TK1 tavoitteena. Saas nähdä, miten käy... Roki kyllä osaa jutut hyvin, kunhan vain onnistutaan kokeessa.

Tänään vähän treenailtiin, ja heräsi paljon kysymyksiä ja ajatuksia... Sain Rokiin ihan hulluna virtaa, osin vähän "vahingossakin". Oma kokemattomuus kouluttajana tulee hyvin esille. Mutta siis Rokista löytyi ihan uusi vaihde. Voisi kai sanoa, että nyt se toimi tosi korkeassa vietissä. Tai jotain sellaista.... Seurauksena oli, että sivulle tulot oli älyttömän nopeita ja suoria ja kontakti mahtava. Tein sellaisia sivulle tulon hinkkauksia, jossa vain kääntyilin paikallani ja Rokin piti korjata asentoaan. Hain tuolla harjoituksella sitä, että Roki oppisi käyttämään takapäätään nopeammin. Ja vauhtia oli. Ja Roki kesti tosi paljon toistoja ilman vireen laskua. Seuraamisessa vasemmalle kääntymiset olivat myös ihan uudella tasolla, tosi nopeita ja tiiviitä. Mutta sitten ne korkean vietin haittapuolet: seuraaminen "hajoaa": Roki painaa tosi kovasti päälle, poikittaa ja jopa pomppii. Eli Rokissa on myös se "iso vaihde", itse vain olen niin vihreä kouluttajana, etten osaa ottaa sitä käyttöön. Ajatuksia ja kysymyksiä herätti myös palkkaustapa, joka oli nyt hieman erilainen kuin normaalisti... Paljon mietittävää... Hmm... Hämmennystä...

20.3.

Kunto on jo parempi, joten Rokin kanssa ollaan palattu normaaliin päivärytmiin. Eli on taas tehty ihan mukavan mittaisia lenkkejä metsässä ja välillä hihnassa keskustassa, että pysyvät nekin taidot yllä. Tokotreenien osalta ollaan vietetty edelleen hiljaiseloa. Ehkä se on ollut myös hyväksi. Roki nimittäin on lenkeillä tai ihan vain pihalla ollessaan alkanut itse tarjoamaan seuraamista ja sivulle tuloa. Intoa tuntuisi siis olevan.

Tänään lähdettiinkin taas sitten hallille torstaiseen tapaan. Melkein jäätiin kotiin, sillä olin itse tosi väsynyt. Päätin kuitenkin mennä käväisemään ja tekemään joitain pikkujuttuja. Hyvä että mentiin, sillä vähän piristyin ja tehtiin ihan kiva lyhyt pikku treeni. Otin aluksi vähän seuraamista. Roki oli skarppina, jopa liian, sillä se painoi tosi kovasti minua vasten tällä kertaa. Ei se vissiin ihan hirveästi poikittanut, mutta oli kyllä liian tiivistä tällä kertaa. Johtunee ehkä tuosta treenitauosta ja siitä, että Roki jo halusikin tehdä hommia. Sitten päätin harjoitella täyskäännöstä vasemmalle. Eihän se kovin kauniisti mene, kun Roki nyt on vähän köntys, mutta on se selvästi hiffannut idean. Roki siis ei kierra takaa, vaan kääntyy siinä sivulla. Mutta siis noihin olin aika tyytyväinen tässä vaiheessa.

Noutoakin vähän tehtiin patukalla. Tuota ollaan nyt jonkin verran treenattu. Oli tosi hyvä juttu, että pentuna opetin Rokille sen "pidä" -käskyn. Nyt aika nätisti Roki tuo kepin/patukan/tms. tuohon eteen ja vieläpä aika tiiviisti. Tein tänään kerran jopa ihan koko liikkeen ja ihan nätisti se meni. Tässä vaiheessa ihan tyytyväinen voin olla tuohonkin. Laitetaan työn alle...

Juttelin treeneissä Veijon kanssa myös Rokin paineistumisesta kisassa. Veijo oli sitä mieltä, että lisää harjoittelua ja kisakokemusta, niin kyllä se siitä. Ja hyvänä hän piti sitä, että Roki paineesta huolimatta toimi hyvin. Tuli itselle ihan hyvä mieli, sillä jonkin verran kisan jälkeen vaivasi se Rokin "mörköjen" näkeminen siellä yleisössä. Ihan kakarahan tuo koira on vielä, se pitäisi muistaa. On se hyvä otus. :)

Niin, sen verran aikamiestä Rokiin on kyllä tullut, että leikit urosten kanssa eivät enää suju. Sunnuntaina Luga kävi vierailulla ja ei noita äkäilijoitä enää voinut pitää yhdessä irti. Leikki meni aika pian aina valtataistelun puolelle ja kun oltiin pari kertaa jouduttu toimimaan erotuomarina, päätettiin pitää koirat hihnoissa. Eli kyllä se nyt niin on, että jatkossa Roki saa mäikätä vain tyttökoirien kanssa...


14.3.

Koko viikko on mennyt ihan järkyttävässä flunssassa... Markuksen kanssa ollaan kilpaa yskitty keuhkojamme ulos ja kärvistelty korkeassa kuumeessa. Rokilla on ollut siis varsin "rattoisa" viikko lenkkeilyjen rajoittuessa pahimmillaan muutamaan käännökseen takapihalla... Roki on ottanut tilanteen aika rauhallisesti, eikä ole esimerkiksi tuhonnut mitään tekemisen puutteessa. Onneksi nyt tauti alkaa olla jo ohi. Viikonloppuna Roki varmaan pääsee jo kunnon lenkeille...

9.3.

Tänään tokoiltiin meille toinen ykköstulos!! Pisteet olivat samat 172,5, mitä edelliselläkin kerralla ja sijoitus oli myös taas neljäs. Nyt olo kisan jälkeen oli tosi hyvä. Aluksi halliin mentyämme mikään ei taas sujunut ja Rokin kontakti tippui koko ajan tai sitä ei ollut ollenkaan. Aloin olla jo aika ahdistunut, mutta kisatukeni tsemppasi hienosti, ja aloin uudelleen virittämään Rokia leikin ja namien avulla. Kiitos Mira! Hallissa Roki kuitenkin haahuili leikistä huolimatta. Ihan samoin, kuin viime kisassa. Ulkona ollessa seuraamiset ja kaikki menivät sitten taas tuttuun malliin, eli hienosti. Tajusinkin, että Roki ei ota painetta minusta, vaan hallissa olevasta yleisöstä. Rokin kontakti oli kuitenkin nyt hyvä paineesta huolimatta ja saatiin kymppi paikallamakuusta. Eli kaksoiskäskyä maahanmenoon ei tarvittu. Siitä tuli itsellekin sitten vähän potkua lisää. Ja tosi hienosti Roki sitten yksilösuorituksessakin piti kontaktia ja teki pyydetyt jutut. Virheitä tuli jonkin verran, suurin niistä taluttimetta seuraamisessa, jossa Roki jäi tuijottamaan sitä ahdistavaa yleisöä täyskäännöksessä ja jouduin huikkaamaan sen uudelleen mukaan. Mutta olen nyt Rokiin kyllä tosi tyytyväinen. Kisasuorituksessa nimittäin se kontakti oli hyvä. Ja itsekin sain mielestäni tosi hyvin sitten kentällä tsempattua Rokia ja muistin hymyillä. Opin kyllä taas paljon seuraavia kisoja varten.

Meidän toko-kurssien kouluttajakin sanoi Rokin ottavan paineita kentän laidalla seisovasta yleisöstä ja hallin hälystä. Hallihan on tuttu treenauspaikka, mutta häiriötä ei treenien aikana ole noin paljon. Ja just ne seisoskelevat ihmiset olivat Rokista jotenkin ahdistavia. Eli pitää yrittää treeneissä saada jotenkin tuota samaa tilannetta "simuloitua". Ulkokisat olisivat ehkä meille parempi vaihtoehto, mutta ainakin nyt seuraavat kisat käydään vielä tuossa samaisessa hallissa kokeilemassa.

Tulossivulta löytyvät liikekohtaiset pisteet.

7.3.

Eilen oltiin taas treenailemassa Dogness-hallissa. Ajatuksena oli kokeilla mölli-bh:ssa liikkeitä, mutta ei siitä sitten tullut mitään. Treenailin aluksi sunnuntaisia kisoja varten ja Roki on aika vaisun oloinen. Itsellänikin oli vähän huono päivä kamalan kurkkukivun johdosta, joten päätin jättää koko bh-touhun tältä kerralta väliin. No, ehkäpä oman vetämättömyyteni takia Roki olikin niin vaisu. Siihen vaikuttaa aika paljon oma olotilani. Silloin, kun itselläni on kivaa, Roki tekee tosi innolla liikkeet. No, otin treenit sitten ihan vain kisoihin valmistautumisen kannalta. Paikallamakuu tehtiin yhdessä parin muun koirakon kanssa. Roki ei taaskaan mennyt ekalla käskyllä maahan. Ilmeisesti sunnuntaina ennen meidän paikallamakuuta pitää tehdä ihan hulluna toistoja sivulla olosta maahanmenoon. Toistojen jälkeen yleensä Rokilla maahanmeno tulee kuntoon, niin eilenkin. Paikalla Roki pysyi, tosi haahuili häiriöstä ja kellahti kyljelleen. Paikallamakuu oli kolme minuuttia. Sitten vähän seurailtiin, ne meni ok. Luoksetulo oli äärettömän h-i-d-a-s. Jopa normaalia hitaampi. Mutta Rokin ja ennenkaikkea oma kehno vire vei varmasti tehoja. Hyppy meni hyvin. :) Kotitreenit ovat auttaneet ja Rokille on löytynyt siihen hyppyyn iloa. Liikkestä jäävät liikkeet olivat ok, seisominen olisi voinut olla nopeampi. Jotenkin oli vähän tahkeaa eilen...

Muuten meillä on ollutkin touhua ja tohinaa. Oltiin Alajärvellä pari päivää ja tultiin eilen vasta vähän ennen treenejä takaisin. Roki siis saattoi olla ihan vain väsynyt parin päivän reissailusta ja lenkeistä.

Vihdoin viimein löysin myös sen himoitsemani valovoimaisen objektiivin. Mahtavaa, kuinka pilvisellä kelillä ja sisällä pystyy nyt ottamaan nätisti kuvia. Vielä en ole kauheasti uutta objektiivia ehtinyt testailemaan, mutta jonkin verran kuitenkin. Säätöjen kanssa on vähän opettelua, mutta kyllä se tästä. Kuvailin vähän treeneissä mölli-bh:ta. Niitä kuvia löytyy tuolta galleria puolelta.

4.3.

Ollaan nyt puolitoista viikkoa pidetty ihan täysin treenitaukoa. Ollaan tehty pitkiä metsälenkkejä ja leikitty. Siinäpä se. Ainoastaan kontaktia sivulla olossa ollaan vähän harjoiteltu. Siinähän meillä on kisoissa se ongelma, että varsinkin ennen paikallaoloa Roki vain kuikuilee muita koirakoita, eikä ensimmäinen maahan-käsky mene perille. Eli ollaan siis yritetty vahvistaa sitä kontaktia erilaisissa tilanteissa. Ensimmäistä kertaa otin mukaan myös pienen fyysisen pakotteen, eli nyppäisin vähän kaulapannasta tai niskakarvoista, jos Roki alkoi haahuilemaan. Tämä tuottikin tulosta heti muutaman kerran jälkeen ja ainakin näin kotoisissa häiriöoloissa Roki pitää tosi hienosti kontaktia. Pitää torstain treeneissä vielä harjoitella lisähäiriön alla tuota juttua. Mutta muuten siis ollaan reenisaralla vietetty talviunta.

Tänään sitten ajattelin, että pakko kai sitä on vihdoin viimein ryhdistäytyä, kun on taas kisat sunnuntaina tulossa... Otin pihassa alokasluokan liikkeet palkkaamalla aina muutaman liikkeen sarjoja. Roki osaa hommat. Kunhan omat hermot vaan pysyisivät kasassa... Hyppyäkin saatiin nyt harjoiteltua, kun kepo nikkaroi meille sen oman tokoesteen. Ainahan kaiken voisi tehdä vieläkin paremmin, mutta olin kyllä Rokiin tyytyväinen. Vielä kun saataisiin nämä suoritukset siirrettyä kisaoloihin....

Loppukevennyksenä vielä pari kuvaa viime viikolta. Tehtiin jokaisen koiraperheen järkihankinta ja ostettiin iso ryijymatto. Roki rakastui mattoon heti ensimmäisenä iltana. :) Toisessa kuvassa Roki esittelee jojoilu-taitojaan... Aah... Ryijymatolle koittaa kovat ajat... :P

 

 

 

 

28.2.

On vähän päivitys-burnouttia... Vieläkin ne Ylihärmän kuvat ja videot loistavat poissaolollaan. Osittain siksi, että kuvaaja oli vähän kaukana ja valotus vähän pielessä, joten kuvia pitäisi käsitellä jonkin verran, että niistä saisi edes jollain tapaa kelvollisia. Voisihan sitä itsekin muutaman kuvan kokeilla tässä illan ratoksi tuonne omaan galleriaan vääntää... Katsotaan...

Tänään olisi ollut Lohtajan pahojen vuosikokous. Olin sinne vähän suunnitellut meneväni, mutta jotenkin se pääsi lipsahtamaan muistista. Harmin paikka. No, seuraavalla kerralla sitten...

Rokin kanssa ollaan ulkoiltu oikein urakalla. Minulla on vasta ensi viikolla loma, joten sitten ulkoilua tulee harrastettua varmaan vieläkin enemmän. Liikuntaa lumessa pitääkin nyt harrastaa kovasti, että saadaan Rokille tuohon etuosaan enemmän "ryhtiä". Paljon se onkin jo parantunut, mutta kyllä rintakehässä ja sitä kautta etujaloissa on vielä löysyyttä. Lihasta vain, niin hyvä tulee. :)

Markus sai nikkaroitua meille ihkaoman tokoesteen. :) Vielä ei olla sitä ehditty testaamaan, mutta viimeistään viikonloppuna sitten kokeillaan. Korkeutta saa lisättyä aina metriin saakka, joten aikanaan voidaan sillä harjoitella vähän myös noita pk-puolen hyppyjä. Mutta siihen on vielä aikaa. Jos saataisiin ensin tuo tk1 kerättyä kasaan ja se bh-koe suoritettua jossain vaiheessa...

23.2.

Käväistiin Ylihärmässä ryhmänäyttelyssä ja Roki nappasi vaalenanpunaisen nauhan ja oli junioriluokan ykkönen! Tuomarina oli Harriet Franzén Ruotsista. Sijoitukseksi jäi kuitenkin sitten se JUN ERI1, sillä paras uros -kehässä ei sitten enää sijoituttu. Mutta tosi tyytyväisiä ollaan tähän ensimmäiseen eriin. :) Keskiviikon tokokisan jälkeen tämä missitouhu ei myöskään jännittänyt juuri lainkaan, joten sain jopa mielestäni aika hyvin Rokia aseteltua ym.

Rokiin voi kyllä olla muutenkin tyytyväinen. Hallissa oli aluksi TOSI ahdasta. Siellä sitä oltiin vieri vieressä ja käytävällä kulkevat koirat menivät ihan nokan edestä. Roki kuitenkin oli väki- ja koiramäärässä tyynen rauhallinen. :) Muutenkin hoffit tässä näyttelyssä olivat tosi hyvin käyttäytyviä, eikä ylimääräisiä rähinoitä ollut ollenkaan. Hyvä juttu. Kehän laidalla kaksijalkaisten käyttäytyminen ei sitten ollutkaan yhtä hyvää. Lähellämme ollut vanhempi rouva arvosteli kovaan ääneen kaikki kehässä olleet koirat ja niiden esittäjät tuodet tietysti esille ne hänen mielestään huonot puolet. Tympeää kuunneltavaa ja todella säälittävää. No, jos ei muuta elämää ole...

Mutta kokonaisuutena hyvä mieli jäi reissusta. Päivitän huomenna kuvia ja mahdollisesti videota sivuille. Ja näyttelyarvostelu tulee varmaan myös huomenna tuonne tulossivulle.

21.2.

No nyt se ykköstulos tuntuu jo tosi hyvältä, eikä enää harmita kömmähdykset. :) Hyvä me!

Tänään piti treeneissä olla se BH-kokeen tottisosa. Olin jo päättänytkin, että me ei sitä Rokin kanssa tehdä, vaan mennään tekemään vain sellainen mukava ja leikkipainotteinen lyhyt treeni. Kun se eilinen ei kerran kauhean innokkaissa tunnelmissa mennyt. Perillä sitten kuulin, että sitä BH-jutskaa ei otetakaan nyt, vaan vasta kahden viikon päästä. Tosi hyvä juttu meidän kannalta. :) Eli se ei jäänyt meiltä väliin. Ensi viikolla ei sitten ole hallitreenejä, joten voisin pitää Rokin kanssa vähän taukoa tokoilusta. Tai katsotaan nyt.

No nyt Roki oli taas täynnä virtaa ja tehtiin siis vain ihan muutamia juttua ja isolla leikkipalkalla. Sitten vain hengailtiin hallissa ja toimittiin taas Tiinalle valokuvamallina. :)

20.2.

Noniin. Nyt se on sitten ohi. Ensimmäinen virallinen tokokisa. Tuomarina oli Piritta Pärssinen. Ykköstulos saatiin, JEE!, mutta silti mielessä kaihertaa myös pienoinen harmitus... Saatiin pisteitä 172,5 ja ihan mukavasti ykköstulokseen ne riittivät, mutta harmittelu tuleekin siitä, että ei ylletty meidän normaalitasolle. Roki oli tosi poissaoleva, eikä virtaa ollut minun mielestäni tarpeeksi. Luoksepäästävyys oli 10 ja kerrankin Roki pysyi istumassa. Paikalla makaamiseen Roki tarvitsi maahan menossa kaksi käskyä, mutta muuten hyvä. Pisteet siitä siis 8. Tässä vaiheessa tilanne oli vielä ok. Sitten se oma ISO moka. Eli oltiin ekana vuorossa ja sain tuomarilta luvan lähteä heti paikallamakuun jälkeen, kun muille vielä luettiin pistemääriä, kehän ulkopuolelle valmistautumaan. Roki alkoi siinä olla jo tosi poissaoleva, enkä minä tyhmä käyttänyt tilaisuutta hyväkseni ja virittänyt Rokia patukalla. En tosin tiedä, olisiko se auttanutkaan. Ilmeisesti oma jännitys lamaannutti Rokiakin. No, seuraaminen kytkettynä alkoi järkyttävästi. Roki luuli olevansa lenkillä ja vasta ensimmäisen pysähtymisen jälkeen hokasi, että nyt ollaankin seuraamassa ja otti kontaktin. Loppu tuli ok, mutta Roki ei istunut perusasentoon, vaan jäi toljottamaan edessä olevan ikkunan peilikuvaa. Pisteitä 7,5. Seuraaminen taluttimetta oli jo parempaa. Oma jännitys alkoi siinä vaiheessa helpottamaan. Pisteitä 9, alentavina juttuina esim. liika tiiviys. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä oli ok ja pisteitä 8,5. Omasta vartaloavustani sakotettiin. Luoksetulo 9,5 ja taas puoli pistettä pois omasta vartalon notkauttamisestani käskyn yhteydessä. Roki tuli onneksi laukalla luokse ja asennot olivat hyvät. Seisominen 9. En nyt muista pistevähennyksen syytä... Varmaan taas jotain vartaloapua. ;) Kädellä en ainakaan antanut apua. Estehyppyyn tarvitsi kaksi käskyä ja vielä puoli pistettä -yllätys yllätys- vartaloavusta pois, eli 7,5. Kokonaisvaikutelma 9 pistettä, Roki olisi saanut tehdä innokkaammin. Niin ja sijoitus meillä oli tänään neljäs kahdeksan koiran porukassa.

Näin jälkeenpäin tietysti voisi jossitella loputtomiin, mutta loppujen lopuksi saatiin ekasta kisasta ykköstulos ja siihen pitää olla tyytyväinen. :) Sehän meillä oli tavoitteenakin. Seuraavalla kerralla minä toivottavasti jännitän vähemmän ja silloin Rokikin toimii vielä paremmin.

19.2.

Yhtään toko-juttua ei tule tähän sepustukseen... Yritän nimittäin aktiivisesti unohtaa tulevan huomisen kauhunhetken... ;) Eipä kyllä olla treenattukaan. Olen pitänyt tietoista taukoa tokojutuissa. Roki osaa kyllä hommat, kunhan oma jännitys pysyy aisoissa.

Viikonloppuna ulkoiltiin paljon. Ilmat olivat mahtavia! Sunnuntaina oli oikeastaan tämän talven kaunein päivä: lunta ja pikku pakkasta, ja aurinko jopa vähän lämmitti. Aah. Lenkille en jaksanut kameraa raahata, mikä sitten myöhemmin harmittikin. Mutta muutaman kuvan Rokista ja Timistäkin napsin.

Tänään oli sitten taas aivan mahtava ilma. Onneksi pääsin töistä vielä ihan mukavaan aikaan, joten ehdittiin Rokin kanssa pelkoaukealle nauttimaan auringosta. Nyt otin kameran mukaan. Kuvia viikonlopulta ja tämän päivän reissulta löytyy kuvagalleriasta.

14.2.

Taas on viikko vierähtänyt ilman kuulumisia. Tai ainakin niitten päivityksiä. Viime sunnuntaina käväistiin Alajärvellä. Olin päättänyt, että nyt vähennetään rajusti sitä Rokin vahtimista Alajärvellä. Ja sitä sitten harjoiteltiin aina oven avautuessa. Tosi nopeasti Roki alkoi oppimaan, että siellä ei tarvitse mölyyttää ovesta tulijoille. Hyvältä vaikuttaa. Mutta siellä ei muuta ihmeempää. Käytiin samoilemassa peltoaukeilla ja Roki sai tutustua saukon jälkiin.

Maanantaina päättyi Koirakeskuksen tokokurssi taas tältä erää. Meillä oli "loppukoe", jossa tehtiin kaikki alokasluokan liikkeet koemaisesti, tosin yksi tai kaksi liikettä vain kerrallaan. Rokilla meni kaikki hyvin, varsinkin seuraamisiin olin tositosi tyytyväinen. Luoksetulo oli hidas, mitä se on aina ollut maanantain treeneissä. (?)

Tänään sitten suunnattiin taas auton nokka kohti hallia. Nämä olivatkin viimeiset treenit ennen ensi keskiviikon kisaa. Tarkoituksena oli tehdä vähän kuin kenraaliharjoitus. Reppuun iso ruokapalkka ja sitten tehtiin kaikki liikkeet putkeen palkkaamatta. Tosi hienosti meni. Oikeastaan ilman palkkaa liikkeitten välillä Roki koko ajan skarppaa enemmän ja enemmän. Hihnassa seuraamisessa käännökset olivat vähän väljät, mutta ilman hihnaa meni hienosti. Luoksetulokin oli nyt hyvä, kuten aina torstaisin. (?) Onneksi keskiviikko on lähempänä torstaita, joten toivottavasti Rokin luoksetulo on silloin kokeessa melko nopea... ;)

Ensi torstaina meillä tehdääkin sitten treeneissä BH-kokeen kaavio. Sitä ei olla treenattu ollenkaan. Itse asiassa en edes tarkalleen tiedä, mitä siinä kuuluu tehdä. :D Pitänee siis googlettaa... Mutta ihan kiva nähdä, missä mennään sen suhteen tällä hetkellä. Josko sitä vaikka vappuna lähtisi yrittämään...

7.2.

Maanantain treenikuulumisia en olekaan muistanut kirjata ylös, joten otetaan ne lyhyesti tähän. Maanantaina aluksi työn alle otettiin liikkeestä seisominen, jossa olen joutunut vielä vähän vartalo- tai käsiapua antamaan. Marin neuvosta otin takaapalkkauksen lelulla taas käyttöön ja avut sai jättää saman tien. :) Välillä vapautin Rokin heti pysähtymisen jälkeen palkalle, välillä tein koko liikkeen koemaisesti ennen palkkausta. Pysähtymiseenkin tuli tosi hienosti vauhtia lisää. Näin treenataan nyt ennen kisoja tuota liikettä.

Sitten oli vuorossa hyppy. Siinäkin haettiin käskyyn varmuutta lelun avulla. Tärkeintä on nyt saada Rokille mielikuva siitä, että esteen takana on aina jotain kivaa, joten sinne kannattaa hypätä vauhdilla. Käsiapu sai jäädä pois tässäkin.

Kolmantena liikkeenä maanantaina oli vuorossa luoksetulo, johon yritettiin saada lisää vauhtia. Mari piti Rokia kiinni ja itse kävelin kauemmaksi ja annoin luoksetulokäskyn. Rokin lähti ihan hyvin, mutta puolivälissä pysähtyi ja palasi Marin luokse ihan riemuissaan. Luopio... :D Ei sitten mennyt ihan niinkuin suunniteltiin...

Ihan ok treeni siis maanantaina. Nuo luoksetulon ongelmat vähän latistivat tunnelmaa, mutta saatiin kyllä hyviä vinkkejä noihin meille kaikista epävarmimpiin liikkeisiin.

Noniin, ja tänään sitten Lohtajan pahojen kanssa hallilla... Päätin jo etukäteen, että otan aika kevyet treenit, enkä esim. hinkkaa seuraamista kovinkaan paljon. Seuraaminen on hyvä, mutta kovin pitkien treenien aikana Rokin into vähän lopahtaa. Joten lyhyitä pätkiä. Teinkin sitten tänään vain alokasluokan liikesarjan. Aluksi paikallamakuu, varma juttu. Siinä yhteydessä vähän hiottiin nopeaa maahanmenoa. Sitten jonkinlainen seuraamiskuvio, hyvin meni sekin. Pysähtymisiin minun tosin täytyy kiinnittää huomiota, etten tee niitä liian nopeasti, jolloin Roki istuu vinoon tai menee yli. Liikkeestä maahanmeno ok. Luoksetulo oli tällä kertaa melko nopea. Tein niitä muutaman ja aina kunnon patukkapalkalla, että tulisi intoa lisää. Sitten liikkeestä seisominen ekan kerran takaapalkkauksella ja toisen kisamaisesti. Hyvin meni ilman apuja. :) Ja sitten lopuksi hiottiin enemmänkin sitä hyppyä. Lelun kanssa ja ilman. Välillä lelu esteen takana valmiina, välillä heitin sen esteen yli. ja välillä tehtiin ihan ilman lelua hyppy kisamaisesti. Yli meni iloisesti ilman apuja. :)

Sitten pidettiinkin vain huilitaukoa ja seurailtiin muita. Kävin vielä uudelleen ottamassa hyppyä muutaman kerran ja lopputreenistä leikittiin agilityputkella. Aluksi Roki oli ihan ihmeissään, mitä putkijuttu oikein meinaa, mutta muutaman toiston jälkeen meni putken läpi vauhdilla ja ryminällä. Tuntui olevan koirasta mukavaa. Kyllä meidän tuota agilityä täytyy jossain vaiheessa käydä vähän kokeilemassa... :) Ihan vain sen hauskuuden takia.

2.2.

Hiphei! Roki möllitokoili alokasluokassa hienosti pistemäärän 191,5 ja sijoitus oli 1/5. Viiltävä analyysi pisteineen löytyy tulossivulta linkistä "epävirallisia tuloksia".



Jäätiin möllitokon jälkeen myös mätsäriin. Koiria oli PALJON! Siis ihan käsittämätön määrä hurttia. :) Roki esiintyi ihan hyvin. Ainut miinus, jota meidän nyt pitää harjoitella, oli tuo sukukalleuksien roplaus. Siitä Roki ei pitänyt ollenkaan ja yritti hilata takapäätään pois tuomarin ulottumattomilta. Onnistui kuitenkin lopulta. Minulla jäivät namit väärään taskuun, joten en tuohon väliin ehtinyt nakkia käteeni saamaan. Sen voimalla Roki on ennekin pysynyt rauhallisesti paikallaan. Mutta muuten voin olla tyytyväinen. Saatiin hyvää harjoitusta Ylihärmää varten. Hoffiharrastaja Eija antoi myös hyviä vinkkejä Rokin juoksuttamiseen. Ne opit pitää pitää mielessä. Ai niin, punainen nauha saatiin, mutta punaisten jatkokehässä, jossa hurttia taisi olla reilut parikymmentä, ei enää sijoituttu.

Mätsäri kesti tosi pitkään. Roki otti rennosti odotteluajan ja teki vähän myös tuttavuutta Eijan uuteen Dino-hoffipojuun. Kemiat näyttivät natsaavan ihan hyvin yhteen, joten ehkä päästään jossain vaiheessa yhteislenkille. Muutenkin Roki oli tosi nätisti. Kyllä tuohon tuommoisissa tilanteissa saa olla tosi tyytyväinen. Äijä vaan pääasiassa makoilee ja ottaa rauhallisesti.

Jossain vaiheessa voisin lisäillä videopätkiä tuosta tokoilusta.

1.2.

Sivut toimivat taas!! Viikon verran on ollut tosi isoja ongelmia nettisivujen kanssa. Syy on ollut palveluntarjoajan päässä, mutta nyt näyttää taas pelittävän. :)

Pikakuulumisia tällä kertaa. Kirjoittelen huomenna sitten enemmän ja kuviakin voisi löytyä. Huomenna mennään kokeilemaan Koirakeskuksen möllitokossa alokasluokkaa. Ei olla treenattu mitään vajaaseen pariin viikkoon. Hyppyä ei olla otettu kertaakaan viimeisen kolmen viikon aikana... Niinpä tänän iltana sitten vähän tuossa pihassa treenailin. Kävin kaikki liikkeet kerran tai pari läpi ja kyllä ne ihan ok menivät. Toki tuossa omassa pihassa tai parkkipaikalla Rokin keskittyminen ei ole kaikista parasta. Mutta kokeillaan huomenna, mikä on päivän kunto. Hypyn kanssa tilanne on se, että Roki joko menee yli tai sitten ei... :D Katsotaan huomenna miten käy....

Möllitokon jälkeen olisi mätsäri, johon ehkä jäädään. Olisihan sekin ihan hyvää harjoitusta sitä Ylihärmän tulevaa näytelmää varten. Mätsäreissä ei ollakaan käyty tosi pitkään aikaan.

Mutta huomenna varmaankin lisää kuulumisia...

28.1.

Roki alkaa olla jo oma riehakas itsensä. :D Vielä loppuviikolla Roki oli vähän vaisu. Viikonloppuna jo parempi, ja nyt oikeastaan aika lailla kunnossa. Ei kuitenkaan mennä tällä viikolla vielä treeneihin, vaikka virtaa jo aika hyvin riittääkin. Lenkeilläkin ollaan käyty hyvin hillitysti. Se alkaa näkyä Rokissa, joka tänään aamulenkillä veteli melkoisia hepulikohtauksia pitkin lumisia ojia... Ruoka maistuu nyt myös vanhaan malliin. :)

Lauantaina olisi Kannuksessa möllitoko, johon Rokin alustavasti ilmoitin. Eli käydään ehkä tekemässä sellaiset möllimuotoiset treenit sitten lauantaina. Vielä en tiedä, osallistutaanko mölli- vai alokasluokkaan. Alokasluokka olisi muuten ollut ilman muuta tähtäimessä, mutta nyt voi olla parempi tehdä vain mölliluokka, jossa on muutama liike vähemmän. Katsotaan nyt.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Onneksi päästiin näin vähällä tuosta keppiepisodista. Paljon pahemminkin olisi voinut käydä.

22.1.

Onpas tässä välissä tapahtunut paljon... Lähdetäänpä viime maanantaista liikkeelle. Roki oli siis treeneissä vähän nuutuneen oloinen, kuten aikaisemmista kuulumisista voi lukea. Maanantaina illalla treenien jälkeen kysyin mahdollista syytä iltavuorosta palaavalta Markukselta, joka siis oli ollut päivän Rokin kanssa. Roki oli kuulemma juoksennellut kepin kanssa ja yhtäkkiä oli ulahtanut kovasti. Markus ei nähnyt tapahtumaa, mutta epäili kepin tökänneen Rokia kurkkuun. Hän ei kuitenkaan ollut löytänyt suusta mitään vikaa eikä Roki päivällä oireillut mitenkään. Myös treenien jälkeen Roki oli ihan ok, toki väsyneen oloinen. Mutta ruoka maistui.

Tiistaina heräsimme aamuyöllä Rokin "kuorsaukseen" yöllä. Ihmettelimme asiaa, sillä Roki ei nukkuessaan pidä mitään ääntä. Samana päivänä Roki myös alkoi syödä huonommin. Lopulta iltaruoka ei enää kelvannut. Pienellä iltalenkillä Roki vähän kakosteli pari kertaa. Nyt jo tiedettiin, että jotain on vähän vialla.

Tänään sitten Roki ei syönyt enää ollenkaan. Päivällä vähän puuroa oli mennyt alas, mutta sen Roki oli oksentanut yksin ollessaan lattialle. Kun tulin töistä, Roki oli tosi nuutuneen oloinen, eikä suostunut edes juomaan. Soitin sitten heti eläinlääkärille ja saatiin aika samantien.

Se keppijuttuhan sitten oli kaiken pahan alku. Ilmeisesti keppi oli tökännyt Rokia nieluun ja pienenpieni tikku oli jäänyt sinne kiinni. Jotain naarmuakin siellä näkyi. Näiden seurauksena Rokin nielurisat olivat turvonneet ja punaiset, ja siis kipeät. Ne olivat kuulemma aika pahan näköiset, varsinkin se puoli, jossa oli se tikku. Ei ihme, että Roki oli apaattisen oloinen eikä ruoka maistunut. Saatiin sitten Rokille antibioottikuuri noihin nielurisoihin. Muuten Rokin tulehdusarvot olivat ok, eli tulehdus oli vain nielurisoissa. Tämä ei eläinlääkärin mukaan tartu toisiin koiriin, sillä se on mekaanisista syistä johtuvaa (= se keppi ja tikku kurkussa). Hyvä niin, vaikka me nyt muutenkin elämme hiljaiseloa jonkin aikaa.

Että tämmöistä. Ei ihme, että maanantain treenit eivät menneet ihan putkeen. Mutta näillä tropeilla Rokin pitäisi tulla kuntoon. Olin jo eläinlääkärissä heittänyt toivon tokokisan ja näyttelyn suhteen noitten älyttömien antidoping-hässäköiden takia, koska Roki siis rauhoitettiin. Huomasin kuitenkin kotona, että varoajat riittävät. Juuri ja juuri. Mutta nyt ei ajatella kisoja, vaan Roki saa rauhassa hoitaa kurkkunsa kuntoon. Reppana.
 

 

21.1.

Paluu pohjamutiin... Tänään treeneissä ei sitten oikein mennyt putkeen... En tiedä, mikä Rokilla oli, mutta touhu oli nyt melkoisen väsynyttä. Roki jätätti seuraamisessa, ei mennyt kunnolla liikkestä maahan ja sivulle tulo oli kuin hidastettu. Outoa. Roki ei syttynyt kunnolla edes patukkaleikistä. (!) Ei kyllä saatu juuri mitään onnistumaan tänään. No Roki ei kuitenkaan haahuillut, vaan oli tosi hienosti koko ajan minun lähelläni ja haki hyvin kontaktia. Jotain positiivista. Ja kyllä se teki pyydettyja asioita, mutta sillälailla tosi flegmaattisesti. En sitten tehnyt noita tokojuttuja kovinkaan paljon, kun huomasin, että se ei tänään onnistu. Käytiin välillä ulkona, leikittiin, makoiltiin ja tehtiin joitakin tosi perusperusharjoituksia. Huoh. No, välillä tekee hyvää ryömiä pohjamudissa... ;) Jospa me taas tästä noustaan. Kouluttaja oli tällä kertaa eri, ja saatiin häneltä hyviä sellaisia "ulkopuolisen" silmän vinkkejä esimerkiksi seuraamiseen.

Aivan paniikissa näitten treenien takia en ole, sillä Roki tosiaan oli jotenkin outo. Jo halliin mennessä se oli ihan liian rauhallinen. Normaalisti se häseltää halliin mennessä enkä meinaa saada takkia päältä, kun se on niin touhua täynnä. Nyt ei ollut edest tuota kohellusta alussa. Heti treenien jälkeen puolestaan Roki meni nukkumaan ja on uinunut koivet ojossa siitä lähtien. Onpa tosi mielenkiintoista nähdä torstain treeneissä, mikä silloin on tilanne...

Juuri ennen treenejä menin ja ilmoitin meidät sitten siihen helmikuun kokeeseen. Voi elämä. Näiden treenien jälkeen lähinnä kylmä hiki nousi iholle, kun luin vastausviestiä ilmoittautumiseen: mahdumme kokeeseen...

17.1.

Nyt on hyvä fiilis. :) Meillä oli treeneissä möllitokoilut ja me Rokin kanssa tietty käytiin alokasluokka kokeilemassa. Olikin ensimmäinen kerta, kun tehtiin kaikki alokasluokan liikket ja vielä kisamaisella arvostelulla ja ilman palkkausta välillä. Lopuksi toki kunnon leikki palkaksi. No mitenkäs sitten meni... Ykköstulos! :)

14.1.

Taas treenailtiin tokoa hallilla. Saatiinkin hyviä vinkkejä loppuviilaukseen. Nyt työn alla on sivulle tulon nopeuttaminen. Ihan hyvä se on jo nytkin, mutta haluaisin siihen lisää nopeutta. Sitä lähdetään hakemaan nopealla leikkipalkalla heti sivulle tulon jälkeen. Mari-kouluttaja näytti myös erilaisia pieniä tekniikoita, joilla Roki saadaan tarkkaavaisemmaksi ja sitä kautta liikkeeseen lisää nopeutta. Toistoja tarvitaan paljon, jotta nopeutta tulee lisää pysyvästi.

Paikallamakuu otettiin. Makuutin Rokia rivissä kolme minuuttia. Hyvin pysyy eikä tässä ole ongelmia. Maahan Roki menee perusasennosta nyt jo ilman käsiapua, mutta aika hitaasti. Haluaisin tähänkin lisää vauhtia. Tehtiinkin toistoja maahanmenosta ja nyt ensimmäistä kertaa tässä sivulta maahan menossa tuli se nopeus mukaan. Mutta harjoitellaan lisää.

Ja sitten vielä seuraamista. Mari toimi liikkeenohjaajana ja heti huomasin monia sellaisia juttuja, joita ei yksin harjoitellessa osaa ottaa huomioon. Ensimmäinen "liike seis" -käsky pysäytti minut liian nopeasti ja Roki ei pysynyt mukana, vaan meni vähän yli ja joutui korjaamaan perusasentoon. Pitää siis muistaa, että seinään ei tarvitse liikkurin käskyn jälkeen pysähtyä. ;) Täyskäännöksessä tein huomaamattani käännöksen vasemmalle, vaikka se on meillä ihan kesken. Eli tuotakin pitää harjoitella, että muistan kääntyä oikealle, koska se on tokossa meillä paljon vahvempi. Siihen nähden, että tehtiin tuo seuraamiskuvio vajaan tunnin treenien jälkeen, meni ihan hyvin muuten. Pitää siis tehdä tuollaisia liikkuri-treenejä.

Kotiläksyksi saatiin ilmoittautua helmikuun toko-kisoihin... Juups, kai se on sitten menoa...

Tokotreenit jatkuvat torstaina taas samalla hallilla, mutta eri porukalla. Silloin tehdään harjoitusmuotoinen möllitoko. Se onkin just sitä treeniä, mitä me Rokin kanssa nyt tarvitaan.

Ilmoitin Rokin tänään myös sinne Ylihärmän ryhmänäyttelyyn. Jos teen tuon tokokurssilta saamani kotitehtävän, meillä onkin sitten tiedossa hyvin jännityksen täyteinen viikko helmikuussa. :)

10.1.

Jospa sitä laittaisi tämän viikon kuulumisia tähän väliin... Maanantaina tosiaan aloitettiin Koirakeskuksen toko-kurssi. Haetaan sieltä sellaista viimeistä viilausta noihin alokasluokan liikkeisiin. Samalla on ihan hyvä päästä treenaamaan eri koirien seurassa, vaikka paikka onkin sama halli. Roki olikin aluksi ihan sekaisin muista koirista, mutta rauhoittui sitten vähitellen. Tehtiin pitkästä aikaa ihan peruskontaktiharjoituksia alkuun. Tuohon kontaktiin liittyen otin myös seuraamista niin, että maassa odotti palkka tai lelu. Aluksi varsinkin sen lelun ollessa maassa, Roki ei olisi millään malttanut pitää minussa kontaktia. Lopulta se kuitenkin meni ihan hyvin ja pystyttiin kiertelemään ihan lelun ympärillä ja Roki katsoi minua. Palkaksi sai sitten tietysti vapautuksen ja sen lelun. Noita harjoituksia pitäisi tehdä useammin. Saatiin myös hyviä vinkkejä palkkaustapojen vaihteluun. Otin sitten myös jääviä liikkeitä ja ihan hyvin menivät. Liikkeestä maahanmeno on aika lailla valmis, mutta liikkestä seisominen on edelleen vähän epävarma. Eli pientä apua tarvii...

Tiistaina ja eilen keskiviikkona sitten kiristelin hermoja ja ajattelin valmistaa hoffikintaat... Rokilla oli taas jokin jääräpäävaihe menossa. Eilen iltalenkillä herralta sitten katosi korvat, se piippasi toisten koirien ohituksissa ja nyppi minua hihoista ja ranteesta. Ja koko ajan se tölläsi siihen malliin, että mitäs tästä tuumaat, häh... Jossain vaiheessa aattelin, että NYT riittää ja karjaisin sille tosi kovasti ja otin muutaman päättäväisen askeleen Rokia kohti. Nuoriherra kuitenkin heittäytyi maahan ennen kuin edes koskin siihen ja oli taas niin nöyrää poikaa. Loppulenkki meni sitten ihan hyvin ja ohitukset ilman piippauksia. Tuon jälkeen Roki onkin sitten taas löytänyt ne kadonneet korvansa ja muutenkin on oma kiltti itsensä. Mutta kai näitä murkkuiluvaiheita tulee aina silloin tällöin. Pitää vain olla tiukkana ja kaivaa taas kolinapurkki käden ulottuville... :)

Tänään sitten oli taas Lohtajan pahojen treenit. Tehtiin taas alokasluokan liikkeet. Liikkestä seisomiseen Roki tarjosi parikin kertaa maahanmenoa, joten tuo täytyy ottaa työn alle. Luoksetuloon haettiin myös lisää vauhtia Rokin kiinnipitämisen avulla. Vauhtia tulikin heti tosi paljon lisää, mutta toisaalta sitten Roki tuli vähän vinoon. Kouluttajan mukaan kuitenkin tässä vaiheessa tuota vauhtia pitäisi saada lisää, joten se vinous ei ollut niin iso juttu. Pitää jatkossakin tehdä muutamia kertoja tuota liikettä apuohjaajan kanssa. Mutta siis ihan mukavasti meni. Pitäisi ottaa noita BH-kokeen juttuja enemmän näissä treeneissä, kun nuo maanantaiset kerran keskittyvät kokonaan tokon alokasluokkaan. Katsotaan...

3.1.2008

Tänäänkin ehdittiin metsään rämpimään. Kivaa, kun on pakkasta. :) Rokillekin tulee sellainen sievä kuuraparta.

Illalla olikin sitten taas Lohtajan PaHan treenit. Olipas mukavat treenit! Varasin tälle illalle reilusti aikaa, joten ehti hyvin seuraamaan muitakin koirakoita. Pitää yrittää muilloinkin saada järjestettyä näin hyvin aikaa. Treenasin sitten Rokin kanssa kaikki alokasluokan liikkeet, mutta en tehnyt niitä vielä kisajärjestyksessä. Aika hyvin menivät kaikki. Liikkestä seisomiseen tarvii edelleen vähän käsiapua. Hyppyyn myös käskyn lisäksi vähän vinkkiä kädellä tai vartalolla, niin yli menee. PaHan kouluttaja sanoikin, että kisoja voisi alkaa miettimään... Luoksetuloon hänen mielestään tarvitsisi potkua lisää, mutta esimerkiksi seuraamisesta saatiin kehuja. Ehkäpä me kevään aikana uskaltaudutaan kokeilemaan... :) Ensi kerralla ajattelin ottaa useamman liikkeen peräkkäin ja palkata vasta sitten. Siis enemmän sellaista "kisamaisuutta" treeneihin. Tietysti sitä BH-koetta voisi myös alkaa miettimään ja treenaamaan vähän sitäkin silmälläpitäen. Henkilöryhmää ym. voisi siis alkaa jossain vaiheessa ottamaan treeniohjelmaan mukaan.

1.1.2008

Vuosi vaihtui ja oikeastaan voisi aloittaa uuden kuulumissivun. Sen teko saa kuitenkin jäädä seuraavaan kertaan...

Uudenvuodenaatto meni hienosti, sillä Roki ei ollut moksiskaan raketeista ja paukkeesta. Käytin sen ulkona vielä yöllä puoli kahdentoista aikaan, eivätkä raketit olleet Rokin mielestä mitenkään ihmeellisiä. Hyvä juttu.

Rokilla on ollut tyttöseuraa tässä lähipäivinä. Sunnuntaina käytiin Nivalassa Pinjan ja Inkan luona. Tällä kertaa Pinja jäi kotiin, kun lähdettiin metsälenkille Inkan ja Rokin kanssa. Oli hauskaa ja Rokilla ja Inkalla tuntui olevan oikein mukavaa keskenään. Molempien hönttöysasteen huomioon ottaen, eipä ihme...

Eilen sitten käytiin lenkillä pitkästä aikaa tutun koirakolmikon kanssa, Hoffi Mocca ja sheltit Millie ja Nuppu olivat mukavaa seuraa ja Roki oli ihan mielissään tavatessaan tämän kolmikon pitkästä aikaa. Mentiin tämänkin porukan kanssa metsälenkille.

Metsälenkillä käytiin sitten taas tänäänkin. Roki alkaa varmaan olla jo aika väsynyt tähän meidän loma-aikaan. Joka päivä kun on tehty pitkiä lenkkejä metsässä ja sitten vielä hyvän mittainen remmilenkki iltasella. Normaalisti Roki nukkuu päivät, mutta nyt touhua riittää paljon enemmän. No, eiköhän se jaksa vielä muutaman päivän... ;)

Rokin treenien suhteen uusi vuosi alkaa tehokkaasti. Maanantaina meillä alkaa taas Koirakeskuksen tokokurssi. Sen lisäksi on tietysti myös torstaiset treenit. Eli alkuvuosi käydään tuossa hallilla treenaamassa ohjatusti kaksi kertaa viikossa. Uuden vuoden kunniaksi päätettiin myös viedä Roki näytille Ylihärmän ryhmänäyttelyyn helmikuun lopulla.


 

 

 

 

 

 

 

 

 

   © Päivi Peltoniemi ja Markus Saarikoski